Sähköinen asiointi
Asiantuntijoita tarjolla
Content_top
Etusivu - Uutiset/Ajankohtaista - JUKO tuomitsee Liikenteen turvallisuusviraston henkilöstövähennykset
Suurenna tekstiä   Pienennä tekstiä   Lähetä ystävälle   Tulosta   Liittyvät linkit  
 
24.5.2010 11:30

JUKO tuomitsee Liikenteen turvallisuusviraston henkilöstövähennykset


Trafin yt-neuvotteluesitys poikkeuksellisen tyly


Vasta alle viisi kuukautta toiminut Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi uhkaa irtisanoa 120 henkilöä. Virasto ilmoitti tänään aloittavansa yt-neuvottelut, joiden piirissä on noin puolet 550 henkilöä työllistävän viraston henkilöstöstä. Neuvottelut tulee saattaa päätökseen syksyllä.


Akavalaisia edustava Julkisalan korkeakoulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry tuomitsee henkilöstövähennykset. Akavalaiset ovat tyrmistyneitä työnantajan esityksestä.


– Kun uutta virastoa perustettiin, luvattiin, että irtisanomisilta vältytään. Valtio lisää nyt omilla toimillaan työttömyyttä ja epävarmuutta työmarkkinoilla, sanoo JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Nieminen.


Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi perustettiin yhdistämällä Ajoneuvohallintokeskus, Ilmailuhallinto, Rautatievirasto ja Merenkulkulaitoksen meriturvallisuustoiminnot. Viraston tehtävänä on vastata maamme liikennejärjestelmän turvallisuudesta.


– Näin raju yt-neuvotteluesitys vaarantaa suoraan viraston toiminnan jatkuvuuden. Asiakaspalvelu ja valvontatyö kärsivät varmasti. Osaajat alkavat heti hakeutua muualle, toteaa Trafin akavalaisten pääluottamusmies Iina Rinne.


– Trafille tulevat uudet tehtävät eivät saa olla syy irtisanoa henkilöstöä. Työnantajan tulee kouluttaa osaajat uusiin haasteisiin, pitää kiinni erityisosaajista ja antaa heille mahdollisuus keskittyä osaamistaan vastaaviin tehtäviin, sanoo Iina Rinne.


– Henkilöstön jaksaminen on ison yhdistämisprojektin meneillään ollessa ollut jo aikaisemmin koetuksella. Työmotivaatio ja ilmapiiri ovat jo pitkään olleet huonossa jamassa ja yt-neuvottelujen käynnistyminen lamaannuttaa kaiken. Pelkäämme aidosti miten viraston perustehtävä, ilmailun, rautateiden, merenkulun ja tieliikenteen turvallisuuden valvonta, saadaan hoidettua tässä tilanteessa. Nyt otetaan isoja riskejä, sanoo Iina Rinne.


Trafin yt-neuvotteluissa on kyse kolmesta asiakokonaisuudesta: valtion tuottavuusvelvoitteiden täyttämisestä, alueellistamisesta ja toimintojen rakenteellisesta muuttamisesta mm. ulkoistamisen kautta.


Valtion tuottavuusohjelmaa on toteutettu niin, että henkilöstövähennykset on tehty henkilöstön eläköityessä tai siirtyessä toisiin tehtäviin. – Pyrimme neuvotteluissa saamaan työnantajan toteuttamaan vähennykset tätä kautta, sanoo JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Nieminen.
 

– Emme pidä toimintojen ulkoistamista palvelukeskuksiin tai yksityisille yrityksille hyvänä tapana tehostaa toimintaa. Ulkoistaminen on kalliimpaa kuin viraston oma työ ja työllistää silti viraston henkilöstöä. Kaikkia hallinto- ja tukipalveluja ei pidä siirtää pois virastosta. On löydettävä järkevämpiä tapoja toimia, painottavat JUKOn edustajat.


– Trafissa hallinto- ja tukitehtävät on siirretty osin asiantuntijoille, ja nyt halutaan ilmeisesti eroon hallintohenkilöstöstä. Tämä ei edistä kenenkään työskentelyä. Alueellistamisen turha kiirehtiminen ei myöskään tue virastouudistuksen tavoitteita synergiahyötyjen etsimisestä, toteaa Iina Rinne.


Valtion henkilöstöpolitiikka on rakennettu yhdessä työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen kanssa. Sen lähtökohtana on, että pysyväisluonteinen työ tehdään pysyvissä työsuhteissa ja henkilöstöä kannustetaan muutoksin ylläpitämällä hyvää ammatillista osaamista. Tehtävien muuttuessa myös työnantajalla on vastuu tarvittavan lisäkoulutuksen hankkimisesta.


Lisätiedot:


Iina Rinne, harrasteilmailun tarkastaja, pääluottamusmies Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, iina.rinne@trafi.fi, puhelin 040 7435 972


Markku Nieminen, neuvottelupäällikkö, JUKO ry, markku.nieminen@juko.fi, puhelin 0400 601 162

 



Jaa |


« Uutisten etusivulle
« Arkistoon
 
 

Dokumenttihaku


Hae


Yhteystiedot

Akavan Erityisalat ry

Puhelin 0201 235 340 ( kts. suorat )
Puhelinaika: ma klo 10-15, ti-pe 9-15
Faksi (09) 147 242
Maistraatinportti 4 A, 6. krs
00240 Helsinki



Content_bot

Palaute | Sivukartta | In English | På svenska