Sähköinen asiointi
Asiantuntijoita tarjolla
Content_top
Etusivu - Uutiset/Ajankohtaista - Työttömyysturvalaki muuttui: Lomautettuille ja määräaikaisille parannuksia
Suurenna tekstiä   Pienennä tekstiä   Lähetä ystävälle   Tulosta   Liittyvät linkit  
 
1.7.2009 10:22

Työttömyysturvalaki muuttui: Lomautettuille ja määräaikaisille parannuksia


Työttömyysturvalaki muuttui heinäkuun alusta. Parannuksia saatiin lomautettujen ja määräaikaisten muutosturvaan sekä työttömyysetuuksien ennakkomaksamiseen. 

 

Vähintään 180 päivän ajaksi lomautetut pääsivöt lakimuutoksen myötä muutosturvan piiriin ja määräaikaiset työntekijät tulivat sen piiriin aikaisempaa laajemmin.

 

Muutosturvalla tarkoitetaan työllistymisohjelmaa, jonka avulla irtisanottu tai työttömyysuhan alainen työntekijä pyrkii työllistymään uudelleen mahdollisimman nopeasti.

 

Ennakkomaksuihin

joustoa

 

Työttömyysturvalakiin tuli myös etuuksien ennakkomaksua koskeva parannus. Työttömyyskassat voivat hakijan pyynnöstä maksaa nykyistä joustavammin työttömyysetuudesta ennakkoa esimerkiksi tilanteissa, joissa hakemusten käsittely on ruuhkautunut.

 

Akavan Erityisalojen palkansaajajäsenten työttömyyskassassa Erkossa ennakkomaksua voi pyytää, jos käsittely viivästyy yli 30 päivää hakemuksen saapumisesta kassaan.

 


Keskeiset muutokset muutosturvassa

1.7.2009 alkaen 

 

- Muutosturva-työllistymisohjelmaan on oikeus myös työnhakijoilla, joilla on määräaikaisen työsuhteen päättyessä työhistoriaa vähintään 5 vuotta viimeisen 7 vuoden aikana.

 

- Vähintään 180 kalenteripäiväksi lomautetuilla tai vastaavan ajan lomautettuina olleilla on oikeus työllistymisohjelmaan, jos heillä on työhistoriaa vähintään 3 vuotta.

 

- Työhistoriaa koskevan edellytyksen tutkiminen siirtyi kassoilta TE-toimistoille. Kassat maksavat TE-toimistojen antamien lausuntojen perusteella työllistymisohjelmalisää asiaa siltä osin enempää tutkimatta. (Muutosturvalisää ei tietenkään makseta, jos hakijalla ei muusta syystä ole oikeutta päivärahaan.)

 

- Muutosturva muuttui "vapaaehtoiseksi pakoksi": työllistymisohjelma on vapaaehtoinen, mutta kun työllistymisohjelman kerran aloittaa, siitä ei pääse pois ennen kuin enimmäisaika 500 päivää täyttyy. 60 päivän karenssin uhalla on osallistuttava TE-toimiston kanssa sovittuihin tai TE-toimiston osoittamiin toimenpiteisiin. Oikeus työllistymisohjelmaan/-ohjelmalisään syntyy uudelleen, kun uusi työssäoloehto (paluuehto) täyttyy. Laista poistui siis oikeus oma-aloitteisesti luopua ohjelmasta. 

 

Lisätietoja: mol.fi



Jaa |


« Uutisten etusivulle
« Arkistoon
 
Liity_nyt_kukka

Sanahaku


 

Dokumenttihaku


Hae


Yhteystiedot

Akavan Erityisalat ry

Puhelin 0201 235 340 ( kts. suorat )
Puhelinaika: ma klo 10-15, ti-to 9-15, pe 9-14
Faksi (09) 147 242
Maistraatinportti 4 A, 6. krs
00240 Helsinki

Työsuhdeneuvonta

Jäsensihteerit

Puhelin 0201 235 370

Voit päivittää jäsentietojasi myös sähköisesti »

Content_bot

Palaute | Sivukartta | In English | På svenska