Pikkuisesta kokoomaliitosta kasvoi iso akavalainen ammattijärjestö

Sisällys

Lastentaudit vaivana

Todelliseksi ammattiliitoksi

OAJ:n kanssa lakkoon
Talouteen vihdoin vakautta
Lamavuosien huikea kasvun aika

Sisäinen rakenne muuttuu

Vuosituhannen vaihteessa

Kasvua ja edunvalvontaa korostavaan strategiaan

Akavan Erityisalat ry:n edeltäjä AEK perustettiin aikanaan kirjoituspöytätyönä ilman aatteen paloa. Konsepti osoittautui kuitenkin menestystarinaksi. Kolmessa ja puolessa vuosikymmenessä liitto on ehtinyt kokea lastentauteja, lakon ja laman sekä huikean kasvun Akavassa yhä merkittävämmäksi ammattijärjestöksi.

Helmikuun 25. vuonna 1972 se kaikki alkoi. Virallisesti. Neljän järjestön edustajat allekirjoittivat Akavan Erityisalojen Keskusliiton eli AEK:n perustamiskirjan koruttomassa tilaisuudessa Akavan toimistossa Lastenkodinkadulla Helsingissä. Kätilönä toimituksessa hääri Akavan järjestösihteeri Jouko Heinonen. Kätilöä todella tarvittiin, sillä mitään kuumaa paloa uuden järjestön perustamiseksi ei ollut.

Tämä johtui siitä, että pienetkin järjestöt haikailivat suoraa jäsenyyttä Akavassa ja sitä kautta omaa tuolia neuvottelupöydän ääressä. Aika oli kuitenkin ajanut tällaisen liittymismallin ohi, mitä tosiasiaa Jouko Heinonen takoi pienten järjestöjen johtoportaille. Ensimmäisenä asiaan tarttui Kalevi Nikki, joka oli vastaperustetun Kunnallisen Koulutoimen Hallintovirkamiehet ry:n puheenjohtaja. Nikistä tuli myös AEK:n ensimmäinen puheenjohtaja. Perustamisvuoden loppuun mennessä järjestöjä oli houkuteltu mukaan kahdeksan ja yhteinen jäsenmäärä oli 401.

AEK oli suunniteltu kokoomaliitoksi, jonka kautta pienet ammattiyhdistykset voisivat liittyä Akavaan. Suoran liittymisen pelättiin jähmettävän keskusjärjestön muutenkin tahmeaa koneistoa entisestään. Toisaalta Akavaan haluttiin uutta verta. Herraklubin aika alkoi olla ohi vuonna 1968 alkaneen tupo-ajan sekä vuonna 1970 toteutuneen kunnallisen virka- ja työehtosopimusjärjestelmän myötä. Tulopolitiikan aikakauteen siirtyminen korosti joukkovoiman merkitystä eikä Akavan perinteisellä sektorikohtaisella edunvalvontapolitiikalla näyttänyt olevan uudessa keskitetyssä sopimusjärjestelmässä tulevaisuutta. Ves- ja tes-järjestelmä puolestaan toi kuntiin viranhaltijoille ja toimihenkilöille sopimusoikeuden, luottamusmiesjärjestelmän ja työtaisteluoikeuden eli muutti kuntien työmarkkinapolitiikan pelisäännöt periaatteessa vastaaviksi kuin yksityisellä sektorilla.

Akavan oli aika herätä “prinsessan unesta”, kuten Akavan toiminnanjohtaja Unto Rissanen painotti maaliskuussa 1969. Koska suuri oli uudessa tilanteessa kaunista, Akavaan tuli saada houkuteltua uusia jäsenjärjestöjä. Samalla tuli tarve luopua jäsenkunnan kasvua rajoittavasta säännöstä, jonka mukaan jäsenjärjestöiksi saattoivat päästä vain akateemisen tutkinnon suorittaneiden ryhmät. Vuoden 1969 sääntömuutoksen perusteella mukaan voitiin ottaa muitakin erityiskoulutettujen ryhmiä, mikä mahdollisti esimerkiksi Suomen Toimintaterapeutit ry:n ja Suomen lentopurseri- ja stuerttiyhdistys ry:n liittymisen AEK:hon 1973. Sääntöuudistus ei kuitenkaan merkinnyt, etteikö Akavan suhteellisen vanhoillinen hallitus olisi suhtautunut karsaasti ei-akateemisten ammattiryhmien liittymiseen Akavaan ja etteikö tämä karsastus olisi laittanut hivenen kapuloita rattaisiin AEK:n kasvulle 1970-luvulla ja osin vielä 1980-luvullakin.

Lastentaudit vaivana

AEK:n ensimmäisessä vuosikertomuksessa kerrotaan liiton perustamisen tarkoituksena olleen luoda kanava pienille toimihenkilöryhmille omien etujen ajamiseksi ilman, että niiden tarvitsisi sulautua mihinkään suurempaan järjestöön. Tavoitteeksi asetettiin 2 000–3 000 jäsenen saaminen liittoon. Akavassa puolestaan arveltiin, että tuhannen jäsenen liitto pystyisi jo toimimaan omillaan.

Aluksi AEK pysyi Akavan sylilapsena, jota vedettiin Heinosen työhuoneesta ja Akavan rahoilla. Paljon toimintaa ei kuitenkaan alkuvaiheessa ollut, sillä vielä 1973 jäsenjärjestöt hoitivat itsenäisesti oman edunvalvontansa. Muutenkin toiminta oli alkuvuosina vahvasti lapsen kengissä. Liiton puheenjohtaja Nikkiä seurannut Pekka Käppi on kuvannut yskähdellen käynnistynyttä toimintaa elävästi: “Usein jouduttiin pitämään hallituksen kokouksia niin, että päätösvaltaisuuden saavuttamiseksi oli se yksi jäsen vielä puhelimitse patistettava paikalle tai haettava. Sillä aikaa saattoi sihteerin kanssa vielä valmistella kokousta, jopa tehdä esityslistan.”

Vuonna 1973 jäsenmäärä kuitenkin ponnahti Akavan asettaman maagisen 1 000 hengen yli. Edellytyksiä oman toimiston perustamiselle alkoi olla olemassa, varsinkin kun samana vuonna alettiin kerätä jäsenmaksuja.

Aivan omaan toimistoon ei kuitenkaan vielä ollut taloudellisia resursseja. Akavan piirissä oli keskusteltu toimistokartellien perustamisesta sellaisille pienille järjestöille, joilla ei ollut omaa toimistoa eikä päätoimisia toimihenkilöitä. Tästä lähtökohdasta Suomen kirjastonhoitajat ry:n pääsihteeri Kari Turunen ehdotti AEK:lle yhteistyötä. Hanke oli järkevä molemmille köyhille osapuolille ja niin yhteinen toimisto perustettiin vuoden 1974 alussa. Aluksi pienempi osapuoli yhteistyössä oli AEK. Yhteistyösopimuksessa määriteltiin, että pääsihteerin työajasta vain neljäsosa ja toimistonhoitajan työajasta 20 tuntia kuukaudessa tuli käyttää AEK:n ja sen jäsenyhdistysten tehtävien hoitoon. Toimistoyhteistyö AEK:n ja Suomen kirjastonhoitajat ry:n kanssa jatkui aina vuoteen 1979 asti.

Toimiston myötä alkoi AEK:n oma edunvalvonta. Turunen oli AEK:n asiamies, joka oli paitsi AEK:n toimiston johtaja myös AEK:n jäsenyhdistysten neuvottelija. Käytännössä hän hoiti Akavassa kuntapuolen neuvotteluja, kun taas valtion, kirkon ja yksityisen sektorin neuvottelijoille vain välitettiin AEK:n jäsenjärjestöjen toiveet ja evästettiin sopivilla argumenteilla.

Todelliseksi ammattiliitoksi

Keväällä 1976 AEK:n puheenjohtaja Pekka Käppi linjasi lähivuosien tavoitteita. Liiton piti saada omat edunvalvojat, oma toimisto ja talous kohtuulliseen kuntoon. Vasta tämän jälkeen liitosta voitaisiin puhua “todellisena ammattiliittona”. Näiden tavoitteiden toteuttamispyrkimykset jäsentävät hyvin AEK:n vaiheita Käpin puheenjohtajakauden loppuun, vuoteen 1983.

Oma toimisto saatiin vuonna 1979 hivenen suunniteltua aikaisemmin johtuen yhteistyön päättymisestä kirjastonhoitajien kanssa. Osoitteeksi tuli Akavatalo Rautatieläisenkadulla. Samalla AEK sai ensimmäiset täysin omat toimihenkilönsä: toiminnanjohtajaksi nimitettiin Kari Turunen ja järjestösihteeriksi Marja Hakonen.

Nyt alettiin korostaa, että AEK on työmarkkinajärjestö, jonka ensisijaisena tarkoituksena on jäsenyhdistystensä ja niiden jäsenten palkka- ym. etukysymysten ajaminen.” Turusessa liitolla oli myös varsin “jääräpäinen neuvottelija”, joka uuvutti vastapuolen eikä lopettanut jankkaamista ennen kuin vastapuoli antoi periksi. Turunen olikin pyörinyt Akavan kuntasektorin neuvottelutoiminnassa 1960-luvulta lähtien ja tunsi hyvin työmarkkinapolitiikan kiemuroita.

Jäsenmäärä kasvoi vähitellen. Perustamisen yhteydessä toiveeksi asetettu 2000 jäsenen rajapyykki rikkoutui 1981. 80-luvun ensimmäiset vuodet toivat mukanaan myös monia muita toimivan ammattiliiton edellytyksiä. Tuolloin perustettiin oma lehti, jonka lukuisista nimiehdotuksista Yhteenveto voitti lopulta mm. Äänenkannattajan, Etujoukon, Kärkijoukon, Spesiellin ja Liitonlehden. AEK perusti myös Erityiskoulutettujen työttömyyskassan ja liittyi sen jäseneksi. Kassan johtajan ja rahastonhoitajan tehtävään valittiin AEK:n järjestösihteeri Marja Hakonen.

Vuoden 1983 lopussa AEK oli lopullisesti muuttunut työmarkkinajärjestöksi, joka pystyi ajamaan jäsentensä etuja. Sillä oli oma toimisto, toiminnanjohtaja ja muuta henkilökuntaa, jota vielä tuon vuoden aikana ryyditettiin liiton ensimmäisellä omalla lakimiehellä. Sen jäsenkunta oli kasvanut Akavan “portti Akavaan” -kokonaistamisohjelman ja oman houkuttavuuden myötä. Se keräsi jäsenmaksuina määrätyn prosenttiosuuden jäsentensä palkasta. Sillä oli edustus jäsentensä kannalta tärkeissä Akavan elimissä. Se oli liittynyt perustamaansa Erityiskoulutettujen Työttömyyskassaan. Ja sillä alkoi olla edellytyksiä ajaa jäsentensä etuja myös työtaistelun kautta.

Näin AEK:sta epäilemättä oli tullut Pekka Käpin peräänkuuluttama todellinen ammattiliitto. Käppi saattoikin hyvällä omalla tunnolla väistyä puheenjohtajan tehtävistä. Hänen tilalleen valittiin edeltäjiensä tapaan KKHV:stä Jorma Puhakka, jonka kausi alkoi räväkästi työtaistelulla.

OAJ:n kanssa lakkoon

Huhtikuun toisena päivänä 1984 alkoi AEK:n ensimmäinen työtaistelu, jossa siinäkin oli mukana ainoastaan yksi liiton järjestö: Kunnallisen Koulutoimen Hallintovirkamiehet KKHV. Akavalaiset eivät yleensä ole olleet kovin innostuneita lakkoajatuksesta, mikä päti myös AEK:laisiin. Useimmat AEK:n järjestöt sanoutuivatkin nopeasti irti Akavan suunnittelemista työtaisteluista keväällä 1984.

Kaikkiaan tuolloisiin akavalaisiin lakkoihin osallistui neljätoista akavalaista kunnallista virkamiesryhmää joukossa lääkärit, opettajat ja KKHV. Kunnallisen Koulutoimen Hallintovirkamiehet ry:n näkökulmasta työtaistelu oli yhteinen OAJ:n kanssa. Siksi olikin yllätys, että OAJ lopetti onnistuneen työtaistelunsa, vaikka KKHV ei ollut vielä päässyt sopimukseen. KKHV oli yksin työtaistelunsa kanssa – lopulta viikon pitempään kuin opettajat. Myöhemmin todettiinkin hivenen sarkastisesti, että “lakkoon oli helppo lähteä, mutta siitä oli erittäin vaikea päästä pois.”

Talouteen vihdoin vakautta

Liiton johtamisessa Jorma Puhakka seurasi tarkan markan linjaa. Hänen kaudellaan AEK:n taloutta lähdettiin saneeraamaan ja jäsenmaksu nostettiin 0,75 %:iin, jossa se sitten pysyi lamavuosiin asti. Puhakan luottomiehenä toimi toiminnanjohtajaksi Turusen tilalle tullut, aiemmin AEK:n palkkasihteerinä toiminut Tapio Jaakkola.

Pitkin 80-lukua AEK jatkoi vakaata kasvuaan. Akavan perustavoitteena AEK:n perustamisessa oli ollut kokonaistaminen, toisin sanoen pienten Akavan jäsenjärjestöjen siivoaminen suurempien kokonaisuuksien osiksi. Kokonaistumiskehitys johti siihen, että vuonna 1987 AEK:ssa oli kaikkiaan 37 jäsenyhdistystä, joiden yhteinen jäsenmäärä kipusi 4 365:een. Seuraavaksi tavoitteeksi asetettiinkin jäsenyhdistyksen luvun pudottaminen niiden yhdistämisten myötä. Järjestöpoliittisesti AEK oli tähän asti toiminut Akavan kokonaistamispolitiikan työrukkasena. Nyt se aloitti oman kokonaistumisensa.

Kuvaavasti 1980-luvulla alettiinkin puhua AEK:sta Akavana pienoiskoossa. Tämä ei ollut pelkästään myönteistä. Tietty hajanaisuus oli vallalla AEK:n sisällä, vaikka liiton viisitoistavuotisjuhlassa vakuutettiinkin, että “vaikka AEK on portti Akavaan, emme kuitenkaan ole ainoastaan vastaanottoasema vaan tänä päivänä jo omaleimainen akavalainen ammattijärjestö, jolla on monessa kohdin oma selvä järjestäytymisalueensa.”
Mutta mitä tämä omaleimaisuus piti sisällään? Se oli jo huomattavasti hankalampi asia.

Kysymys jäsenkunnan yhtenäistämisestä olikin yhtenä keskeisenä pontimena maaliskuussa 1989 järjestetylle jäsenkyselylle, jonka aiheina olivat palkkaus, talous ja järjestötyytyväisyys. Kyselyn tavoitteita määritettiin Yhteenveto-lehdessä seuraavin sanoin: “Löytyykö toimintaterapeutille ja merenkulkuopiston opettajalle muuta yhteistä kuin AEK:n jäsenyys? Miten huomattavasti eroaa kirkon erityistyöntekijä tiedottajasta ja hän vuorostaan hallintohenkilöstä tai vakaajasta? AEK edustaa kulttuurin ja hallinnon ammattilaisia, mutta millaisia me olemme. Jäsenyhdistysten nimien perusteella arvelee, että eroja on runsaasti.”

Käytännössä kaikki tavoitteet liittyivät siihen, että toiminta tulee suunnata jäsenistön edunvalvontaan. AEK:n muuntuminen työmarkkinajärjestöksi saatiin päätökseen 1991, kun liiton sääntöjä muutettiin. Niiden mukaan jäsenjärjestöt hoitavat jatkossa ammattiryhmiensä aatteellisen ja ammatillisen edunvalvonnan liiton keskittyessä työehtoihin liittyviin kysymyksiin. Samaan kehittämistyöhön liittyi myös tulosjohtamisen ottaminen ohjenuoraksi toimiston työssä. Pian sen nimissä tarkkailtiin seuraavia asioita: jäsenistön ansiokehitys, paikallisen edunvalvonnan järjestelmällisyys, jäsenmäärän kehitys, sisäinen yhtenäisyys, AEK:n imago asiantuntevana työmarkkinajärjestönä, henkilöstön pysyvyys, henkilöstön motivoituneisuus, jäsenmaksujen perinnän toimivuus sekä organisaation joustavuus.

Edunvalvonnan tehostamisesta kertoo myös neuvottelukuntien perustaminen työmarkkinatoimikunnan tilalle. Edunvalvontasuuntia oli kolme: valtion, kuntien ja yksityinen.

Lamavuosien huikea kasvun aika

Yhtenä kokonaistumiskehityksen merkkipaaluna voidaan pitää Kirjastohoitajaliiton liittymistä AEK:hon 1990-luvun alussa. Kirjastonhoitajaliitto oli suuri järjestö: sillä oli tuohon aikaan noin 1 400 jäsentä, kun AEK:n jäsenmäärä pyöri 1990-luvun taitteessa 5 000:n kieppeillä. Samalla Kirjastohoitajaliiton neljästä toimihenkilöistä kolme siirtyi vanhoina työntekijöinä AEK:n palvelukseen. Näin liiton toimihenkilöiden määrä kasvoi huomattavasti.

Kirjastonhoitajaliiton myötä siirtyneet työntekijät olivatkin tarpeen, sillä liittymisen aikaan liiton jäsenmäärä alkoi kasvaa rajusti. Syynä oli jo 1989 alkanut laskukausi, joka pian syveni lamaksi. Työttömyys kasvoi rajusti. Juuri ihmisten turvattomuuden lisääntymien näkyi konkreettisesti AEK:ssa jäsenmäärän kasvuna: laajemman työttömyysturvan hankkiminen alkoi vaikuttaa jokaisesta välttämättömältä. Erityisesti jäseniä tulvi yksityiseltä sektorilta, jossa järjestäytymisaste oli pienempi. Esimerkiksi vuonna 1991 Hallinnon toimihenkilöliittoon liittyi 900 uutta jäsentä ennen muuta yksityisen työnantajan palveluksessa olevista ylemmistä toimihenkilöistä. Kasvun nopeudesta antaa hyvän kuvan se, että kun liiton jäsenmäärä oli vuoden 1991 alussa 5 016 henkeä, niin vuoden 1993 lopun luku oli 12 036. Kahdessa vuodessa AEK:n jäsenmäärä kasvoi suurin piirtein 2 1/2-kertaiseksi. Seuraavien vuosien aikana kasvu jatkui mutta tasaantui. Vuonna 2001 ylittyi 15 000 jäsenen raja.

Lamakausi työttömineen rasitti liiton taloutta. AEK:n tilastoissa vuosi 1993 oli pahin, kun peräti 2 289:lle jäsenelle maksettiin työttömyyspäivärahaa Erityiskoulutettujen työttömyyskassasta. Luku oli 19 prosenttia koko jäsenkunnasta. Kuten Suomessa muutenkin työttömyys jatkui jäsenistössä sitkeänä. Vielä vuoden 1999 lopulla työttömien ja lomautettujen osuus jäsenkunnasta oli 7,8 % eli 1 152 henkeä.

Lama heijastui tietysti suoraan liiton talouteen ja arkipäivän toimintaan. Taloudessa noudatettiin tarkan markan politiikkaa, toimistossa tehtiin talkootyötä ja supistettiin hankintamenoja. Jäsenmäärän nousu tietenkin lisäsi toimiston työtä, ja lama sinällään aiheutti sen, että liiton toimistoon tulvi huolestuneita puheluita koskien lomautuksia ja lyhennettyä työaikaa. Yksilölliselle neuvontatyölle oli polttava tarve.

Sisäinen rakenne muuttuu

Puhakan seuraajaksi valittu pitkän työsaran pääluottamusmiehenä ja AEK:ssa tehnyt Jussi Perttola sai vuonna 1995 johdettavakseen todellisuudessa täysin erilaisen AEK:n kuin mitä se oli ollut Puhakan astuessa vastaaviin tehtäviin. Liiton voimakas kasvu oli 1990-luvun alussa muuttanut liiton sisäistä rakennetta ja samalla sen sisäisiä voimasuhteita. Yksityissektori oli laman myötä noussut jäsenmäärältään suurimmaksi sopimusalaksi. Jo vuonna 1994 jäsenistä 45 % kuului tämän sopimussektorin piiriin, kun kunnan osuus oli 37 % ja valtion 17 %. Sittemmin yksityisen sektorin osuus on kasvanut yli 60 %:n.

Yksityisen sektorin kasvu loi ensinnäkin paineita muuttaa edunvalvonnan painopisteitä. Kun liiton toiminnassa korostui vielä 1970- ja 1980-luvulla julkisen sektorin edunvalvonta, niin jäsenkunnan rakennemuutoksen myötä yksityinen sektori nousi entistä vahvemmin esiin. Yksityisen sektorin edunvalvonta poikkesi julkisesta sektorista. Kun jälkimmäisessä päähuomio oli Tes- ja ves-kysymyksissä, niin edellisessä työllisti jäsenten henkilökohtainen neuvonta. Kun julkisella sektorilla korostui neuvottelutoiminta, niin yksityisellä keskeisimpään rooliin nousivat lakimiespalvelut.

Oli selvää, että yksityisen sektorin jäsenten nopea kasvu johti tarpeeseen lisätä juuri heidän tarvitsemiaan palveluja. Yhtä selvää oli, että vanhoja rakenteita ei muutettu yhdessä yössä. Käytännössä kysymys oli myös resurssien jakamisesta, sillä sen perusteella edunvalvonnan painopistealueet tietenkin määrittyivät ja liiton henkilökuntaa ohjattiin eri tehtäviin. Tilanne tasapainottui vuonna 1996, kun yksityissektorin työsuhdeneuvontaa varten perustettiin lakimiehen toimi.

Samana vuonna liiton henkilöstössä tapahtui muitakin huomattavia muutoksia: Tapio Jaakkola erosi toiminnanjohtajan tehtävistä ja hänen tilalleen valittiin Marjatta Huuhtanen.

Liiton toimintaan vaikutti myös se, että koko työmarkkinakenttä oli kaikilta osiltaan laman jälkeen muutoksen kourissa. Niin neuvottelujärjestelmät kuin työelämän pelisäännöt muuttuivat. Esimerkiksi vuonna 1996 tapetilla olivat työsopimuslain ja työaikalain kokonaisuudistukset, työaikojen monipuolistaminen, työn jakaminen, yhteistoimintalaki, epätyypilliset työolosuhteet, palkkaturva, kunnallisten viranhaltijoiden työsuhdeturva, työttömyysturva, kannustinloukut, ikääntyvien työllistämisedellytysten parantaminen sekä koulutusvakuutus. Paikallinen sopiminen puolestaan lisäsi tarvetta AEK:n alueellisen organisaation rakentamiseen, mikä pantiin alulle Perttolan toimikaudella ja mikä käynnistyi vuonna 2000.

Ajan vaatimukset edellyttivät myös viestintäpolitiikan uudistamista. Kuten Jussi Perttola asian ilmaisi: “Viestintä oli alkanut elää omaa elämäänsä, eikä sillä ollut enää yhtymäkohtia edunvalvontaan.” Yhteenveto-lehti oli yhä enemmän muistuttaa kulttuurilehteä sinällään hyvine ja kiinnostavine artikkeleineen. Jäsenjärjestöjen odotukset liiton viestintäpolitiikalle olivat toisenlaiset. Niinpä lehden sisältöä muutettiin ja samalla pohdittiin koko viestintästrategiaa uudestaan. Luotiin viestinpäällikön virka sekä tehtiin liitolle omat kotisivut. Nuoria haluttiin mukaan liiton toimintaan, missä hengessä Akavan Erityisalojen Opiskelijat ry hyväksyttiin liiton jäseneksi.

Vuosituhannen vaihteessa

Yksityisen sektorin nousu kulminoitui syksyn 1998 liittokokouksen puheenjohtajanvalinnassa. Tuolloin liiton historiassa ensimmäisen kerran äänestettiin puheenjohtajasta, ja vaalissa Salla Luomanmäki voitti istuneen puheenjohtaja Jussi Perttolan. Luomanmäen takana olivat yksityisen sektorin järjestöt ja Perttolaa kannatti julkinen sektori. Vaikka puheenjohtaja periaatteessa on kaikkien yhdistysten ylä- ja ulkopuolella, niin käytännössä ja vähintään symbolisella tasolla puheenjohtajan juurilla koettiin olevan merkitystä.

Luomanmäen valinta puheenjohtajaksi päätti KKHV-OPSIA:n piiristä tulleen puheenjohtajaketjun. Vasta viides puheenjohtaja tuli jostain muusta järjestöstä. Lisäksi valinta kohdistui nuoreen naiseen, joten tuuletus liiton piikkipaikalla oli merkittävä.

Kenttää jakaneen vaalin jälkeen liiton yhtenäistäminen on ollut keskeisenä tavoitteena. Etujen ajamiseksi on etsitty yhteisiä nimittäjiä; samoin julkisuuskuvan kannalta on haluttu löytää jotakin iskevää mutta samalla AEK:ta kuvaavaa. Jo vuoden 1997 25-vuotisjuhlien teemana oli “Asiantuntijassa tulevaisuus”.

Tämän jälkeen liitto on alkanut korostaa itseään hallinnon, kulttuurin ja liike-elämän asiantuntijoiden ja esimiesten ammattijärjestönä. Vuonna 2000 liiton imagoa nostettiin myös uuden logon myötä. Vuonna 2001 aloitettiin liiton strategisen johtamisen kehittämisprosessi, joka jatkuu edelleen. Juhlavuonna 2002 liiton tehtävä kiteytettiin sloganiksi “Että taito eläisi”.

Kasvua ja edunvalvontaa korostavaan strategiaan

2000-luvulla liitto on määritellyt itsensä hallinnon, kulttuurin ja liike-elämän asiantuntijoiden ja esimiesten ammattijärjestöksi. Vuosikymmenen keskivaiheilla toiminta-ajatuksessa korostettiin myös hyvinvointia omana alanaan.

Heti vuosikymmenen alussa vuona 2000 liiton imagoa nostettiin uuden logon myötä ja vuonna 2001 aloitettiin liiton strategisen johtamisen kehittämisprosessi. Toiminta vahvistui, kun vuosikymmenen alkupuolella liiton edunvalvonnan voimavaroja lisättiin merkittävästi. Juhlavuonna 2002 liiton tehtävä kiteytettiin sloganiksi “Että taito eläisi”.

Vuonna 2004 vuorossa olivat jälleen suuret muutokset. Liiton pitkäaikainen toiminnanjohtaja Marjatta Huuhtanen jäi eläkkeelle ja toiminnanjohtajaksi valittiin puheenjohtajana toiminut Salla Luomanmäki. Puheenjohtajaksi valittiin viitasaarelainen kulttuuritoimenjohtaja Jorma Rihto.

Johdon vaihtuminen näkyi nopeasti myös liiton profiilissa. Liiton nimeksi tuli vuonna 2005 Akavan Erityisalat ry. Nimenmuutokseen liittyi myös perusteellisia liiton ilmeen uudistuksia, muun muassa logo uudistui. Edunvalvonnan ohella jäsenpalvelu ja -kasvu korostuivat toiminnassa. Liiton arvot uudistettiin 2007 ja mukaan tuli muun muassa kestävää kehitystä painottava arvo.

Liiton jäsenmäärän kasvu on jatkunut 2000-luvun lopulla varsin voimakkaana. Vuonna 2008 jäsenmäärä ylitti jo 22 000 rajan. Samana vuonna liitolle hyväksyttiin sekä vahvaa edunvalvontaa että jäsenkasvua korostava strategia. Visioksi vuoden loppuun 2013 linjattiin:

”Akavan Erityisalat on yli 30 000 tyytyväisen jäsenen vahva ja yhtenäinen edunvalvoja, arvostettu yhteiskunnallinen vaikuttaja ja haluttu yhteistyökumppani.”
 

Teksti:

Timo Joutsivuo

Anna Joutsenniemi

….

FT, historian tutkija Timo Joutsivuo haastatteli liiton menneisyyden ja nykypäivän avainhenkilöitä liiton 30-vuotisjuhlaan koottua historiakatsausta varten.