Sähköinen asiointi
Asiantuntijoita tarjolla
Content_top
Etusivu - Liitto - Aluetoiminta - Pirkanmaa - Tapahtumat - Jouluretki2011
Suurenna tekstiä   Pienennä tekstiä   Lähetä ystävälle   Tulosta   Liittyvät linkit  
 

Jouluretki Turkuun


Lauantaina 26. marraskuuta 2011 aamutuimaan kokoonnuimme Tampereella Vanhan kirkon pysäkille ja lähdimme bussilla, Pirkanmaa alueen vuoden 2011 päätapahtumaksi muodostuneelle, jouluretkelle kulttuuripääkaupunki Turkuun. Matkalle osallistui 40 ilmoittautunutta, mukana jäseniä sekä aveceja.

 

Aamukahvit nautimme Humppilan Lasitehtaan miljöössä.

 

 

Turussa tutustuimme ensimmäiseksi kulttuurikeskus Logomoon ja sen näyttelyihin: Tuli on irti! ja kuvataidenäyttelyt.

 

Logomosta siirryimme lounastamaan tunnelmalliseen Hus Lindman –ravintolaan. Ruoka oli maukasta ja puitteet upeat. – Eipä ihme, että Ruotsin kuninkaalliset Victoria ja Danielkin olivat vierailleet talossa. Vieraskirjasta bongasimme heidän nimensä ja menunsa.

 

Lounaan jälkeen oli aikaa poiketa vaikkapa tuomiokirkossa ja suunnata askeleensa Brinkkalan talon edustalla sekä sisäpihalla olevalle joulutorille.

 

Viimeisin kohteemme oli Turun taidemuseo, jossa oli Carl Larssonin suurnäyttely, museon omien kokoelmien, helmien, lisäksi. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen elämys.

 

 

Sää suosi kävellen liikkumista Turun toreilla ja kujilla. Ilma oli aurinkoinen, vaikkakin vähän tuulinen.

 

Matka oli kaikin puolin onnistunut ja järjestelyt toimivat.
 

 
 
Liity_nyt_kukka

Sanahaku


 

Dokumenttihaku


Hae


Yhteystiedot

Akavan Erityisalat ry

Puhelin 0201 235 340 ( kts. suorat )
Puhelinaika: ma klo 10-15, ti-to 9-15, pe 9-14
Faksi (09) 147 242
Maistraatinportti 4 A, 6. krs
00240 Helsinki

Työsuhdeneuvonta

Jäsensihteerit

Puhelin 0201 235 370

Voit päivittää jäsentietojasi myös sähköisesti »

Content_bot

Palaute | Sivukartta | In English | På svenska