Sähköinen asiointi
Asiantuntijoita tarjolla
Content_top
Suurenna tekstiä   Pienennä tekstiä   Lähetä ystävälle   Tulosta   Liittyvät linkit  
 

Itsenäisten ammatinharjoittajien mentorointi -hanke 1.12.2008-31.12.2010

 

Akavan Erityisalat ry:n ammatinharjoittajien ja yrittäjien toimikunnan esityksestä käynnistettiin vuoden 2008 lopulla Itsenäisten ammatinharjoittajien ja yrittäjien mentorointi -hanke, johon saatiin Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitus Uudenmaan ELY-keskuksesta. Omarahoitusosuudesta vastasi Akavan Erityisalat ry.

 

Lähtökohta ja tavoitteet

 

Projektin lähtökohta oli Akavan Erityisalojen yrittäjien ja ammatinharjoittajien yrittäjyyden ja yritystoiminnan edistäminen tarjoamalla heille mahdollisuus kokeilla mentorointia. Mentoroinnin avulla kokeneempi yrittäjä eli mentori tukee ja auttaa kokemattomampaa yrittäjää eli aktoria. Suhde on vuorovaikutteinen, jolloin molemmat hyötyvät toistensa kokemuksista, kontakteista ja verkostoista.

 

Tavoitteena oli saada ammatinharjoittaja- ja yrittäjäjäsenille mentoroinnista jäsenpalvelu eli mentorointiohjelman malli Akavan Erityisaloille sekä mentorointiopas erityisesti liiton ja mentorointiin osallistuvien käyttöön.

 

Osallistujat ja hankehallinto

 

Pilottiprojektiin osallistujat tulivat pääosin pääkaupunkiseudulta ja Uudeltamaalta, lisäksi Varsinais-Suomesta, Hämeestä, Pirkanmaalta, Keski-Suomesta, Etelä-Pohjanmaalta ja Lapista sekä kaupungeista että maaseudulta. Yritystoimintansa alku- tai muutosvaiheessa olevia aktoreita oli 17, heistä 8 toimintaterapeuttia, 2 kääntäjää, 2 matkailualalta, 3 kulttuuri- ja tapahtuma-alalta sekä 2 tutkimus- ja arkistoalalta. Kahdella heistä oli vähintään osa-aikaisesti työntekijöitä.

 

Mentoreita oli 15 ja heidän yritystoimintansa oli kestänyt vähintään viisi vuotta. Heistä 7 oli toimintaterapeutteja, 2 kääntäjiä, 3 kulttuurialalta, 2 konsultteja ja 1 viestintäalalta, kahdella oli vakituisia työntekijöitä.

 

Mentorointipareja syntyi 11, lisäksi yhdellä mentorilla oli kolme aktoria, yhdellä mentorilla kaksi aktoria sekä yhdellä aktorilla kaksi mentoria. Näin saatiin kullekin aktorille sopivin mentori ilmoittautuneiden joukosta. Lisäksi kokeiltiin ryhmämentorointia, ryhmiä syntyi kolme: toimintaterapiaryhmä, matkailuryhmä ja kulttuuriryhmä.

 

Projektipäällikkönä toimi FM Merja Isotalo ja liiton puolesta hankevastaavana lakimies Tuire Torvela. Ohjausryhmän puheenjohtajaksi valittiin aktoreiden edustaja Petra Nysten, varapuheenjohtajaksi ammatinharjoittajien ja yrittäjien toimikunnan edustaja Marja-Liisa Ripatti ja jäseniksi Jukka Anttila Uudenmaan ELY-keskuksesta ja Iris Kiiskinen mentoreista ja Tuire Torvela Akavan Erityisaloista. Ohjausryhmän sihteerinä toimi projektipäällikkö ja asiantuntijajäsenenä Anna Mari Jaanu Uudenmaan Protek-hankkeesta.

 

Toiminta

 

Projekti jakaantui kolmeen päätoimintamuotoon: mentorointitapaamiset, koulutukset ja mentorointioppaan laatiminen. Päätoimintamuotojen tukena olivat hallinto, taloushallinto ja tiedotus.

 

Mentorointitapaamiset muotoutuivat osallistujien ehdoilla. Periaatteessa tapaamisia oli kerran kuukaudessa puolitoista tai kaksi tuntia kerrallaan. Keskustelut käytiin aktorin nelikenttäanalyysin ja mentorointisopimuksen mukaan. Tapaamisista pidettiin päiväkirjaa, toiset kirjasivat pääteemat, toiset merkitsivät keskustelut tarkemmin ja muutamat pitivät päiväkirjaa satunnaisesti.

 

Ohjatuissa tapaamisissa oli mukana projektipäällikkö. Ensimmäiset ohjatut tapaamiset olivat pohjustusta sekä mentorointiin että projektiin yleensä, toisissa käytiin läpi osallistujien siihenastisia kokemuksia, viimeisissä tapaamisissa käsiteltiin projektin evaluointia osallistujien näkökulmasta.

 

Ensimmäiset koulutukset keskittyivät mentorointiin ja vuorovaikutukseen, muut koulutukset yrittäjyyteen ja yritystoiminnan eri osa-alueisiin. Teemat tulivat projektin osallistujilta: verotus, hinnoittelu, rahoitus, tuotteistaminen, markkinointi, yritysmuodon muutokset ja työhyvinvointi. Koska toimintaterapeuttien palvelut poikkeavat muiden alojen palveluista, osallistujat jaettiin muutamissa koulutuksissa kahteen ryhmään.

 

Aikataulu

 

  • kysely kiinnostuksesta liiton ammatinharjoittaja- ja yrittäjäjäsenille 2007
  • hakemus Uudenmaan TE-keskukseen ESR-rahoituksen saamiseksi ja rahoituspäätös 1.12. 2008
  • hankkeen käynnistys 1.12.2008 tiedottamalla jäsenille hankkeesta ja mahdollisuudesta osallistua siihen joko aktorina tai mentorina
  • osallistujien valinta, haastattelut ja mentorointiparien muodostaminen tammikuu 2009
  • koulutuksen käynnistäminen helmikuu 2009, kolme koulutuspäivää (mentoroinnista erikseen mentoreille ja aktoreille, vuorovaikutuksesta yhteisenä) kevät 2009
  • mentorointien käynnistäminen ohjatuilla mentorointitapaamisilla sekä mentorointiparien sopimusten tekeminen helmikuu 2009
  • osanottajien palaute kesä 2009
  • toiset ohjatut mentoroinnit syksy 2009
  • kaksi koulutuspäivää (verotus, hinnoittelu, rahoitus) syksy 2009 Helsingissä
  • kaksi koulutuspäivää kevät (tuotteistaminen, markkinointi) 2010 Helsingissä
  • kolmannet ohjatut mentoroinnit loppukevät, kesä ja syksy 2010
  • kaksi koulutuspäivää (yritysmuodon muutokset, työhyvinvointi ja päätöstilaisuus osallistujille) syksy 2010 Helsingissä
  • loppupalaute (osittain ohjatuissa mentoroinneissa, osittain kirjallisena) syksy 2010
  • oppaan kirjoittaminen kesä ja syksy 2010
  • ohjausryhmän kokoukset 2009-2011
  • osallistuminen Protek-hankkeeseen 2009-2010
  • tiedotteet (ulkoinen viestintä) 2008-2010
  • tiedotteet osallistujille (sisäinen viestintä) 2009-2010
  • Mentorointioppaan julkistaminen 12.1.2011 Helsingissä

 

Mentorointiopas

 

Mentorointiopas on tarkoitettu erityisesti Akavan Erityisalojen ammatinharjoittajien ja yrittäjien jäsenpalveluksi ehdotettavaa mentorointiohjelman suunnittelua varten, mutta sitä voidaan hyödyntää myös muissa mentorointihankkeissa ja -ohjelmissa.

 

Siihen on koottu keskeiset tiedot mentoroinnista oman pilottihankkeen lisäksi erilaisten muiden hankkeiden ja ohjelmien kokemusten sekä mentorointitutkimuksen pohjalta. Opasta varten projektipäällikkö kävi läpi Suomessa toteutettuja mentorointiprojekteja, mentorointia koskevaa suomalaista ja muuta kirjallisuutta sekä pilottiprojektissa kertyneitä osallistujien ja projektin vetäjien kokemuksia.

 

Opas jakaantuu neljään päälukuun: Mentorointi eilen ja tänään, Mentoroinnin teoria ja tutkimus, Ammatinharjoittaja- ja yrittäjämentorointi sekä Akavan Erityisalat ry:n mentorointimalli. Lisäksi se sisältää luettelon tietolähteistä ja liitteet, joissa on mallit eettiseksi ohjeistoksi, hakulomakkeiksi, haastattelulomakkeeksi, sopimukseksi, nelikenttäanalyysiksi ja päiväkirjaksi.

 

Oppaan tavoitteena on antaa lukijalle perustiedot mentoroinnista hiljaisen tiedon ja taidon siirtämisen menetelmänä alkaen käsitteistä, tutkimuksesta ja koulutuksesta mentoroinnin tavoitteisiin, valmennukseen ja yleisiin toimintatapoihin saakka. Taustatiedoissa on esimerkkejä toteutetuista mentorointihankkeista korkeakouluissa, yrityksissä ja järjestöissä.

 

Pilottiprojektin kokemuksista ehdotuksia hyviksi käytännöiksi:

 

 

Tiedottaminen

  • jäsenkirjeet ammatinharjoittaja- ja yrittäjäjäsenille, artikkelit liiton lehdessä
  • tiedotteet jäsenjärjestöille ja artikkelit jäsenjärjestöjen lehdissä
  • tiedotteet osallistujille noin kerran kuussa sähköpostitse kesäaikaa lukuun ottamatta

 

Sitouttaminen

  • riittävä tiedottaminen käynnistysvaiheessa
  • osallistujien haastattelut mentorointiparien muodostamiseksi ja soveltuvuuksien miettiminen kokemuksen ja tuntemuksen pohjalta
  • mentorointi- ja vuorovaikutuskoulutukset käynnistysvaiheessa
  • riittävä tiedottaminen ja ohjaus osallistujille sekä käytettävissä oleminen ja keskustelut
  • toivomusten mukaisten koulutusten tarjoaminen
  • yhteishengen luominen koulutusten yhteydessä
  • ohjatut mentoroinnit
  • luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen kaikissa yhteyksissä
  • itsenäiseen kunkin omaan toimintatapaan kannustaminen ja vapaaehtoisuuden korostaminen

 

Kahden- tai kolmenkeskiset mentoroinnit yrittäjän tukena

  • pääosin yksinyrittäjien kannalta hyödyllistä keskustella muiden yksinyrittäjien kanssa – parimentorointia ja vertaismentorointia 
  • työyhteisön puuttuminen voi osittain korvautua
  • aktori oppii mentorin kokemuksista – ja päinvastoin
  • mentori oppii uusia asioita ja ajattelutapoja aktorilta – ja päinvastoin
  • luottamuksellisessa suhteessa ideoiden testaaminen mahdollista
  • vaihtoehtoisten toimintatapojen vertailu mahdollista ja tuloksellista
  • käytännön neuvojen saaminen ja vaihtaminen, myös yritystoiminnan ja muun elämän yhdistämisen osalta
  • uusien yhteistyösuhteiden syntyminen ja verkostoituminen
  • mahdollisuus keskittyä aktorin kannalta tärkeimpiin ja ajankohtaisimpiin kysymyksiin
  • mahdollisuus mentorilla kyseenalaistaa omia vakiintuneita toimintatapojaan
  • tilaisuus tutustua oman alan ammattilaiseen, mutta myös jonkin muun alan osaajaan
  • tilaisuus omien ajatusten peilaamiseen

 

Itsenäisten ammatinharjoittajien mentorointi -hankkeen tulokset:

 

Merja Isotalo: Mentorointiopas. Akavan Erityisalat ry, Uudenmaan ELY-keskus, Euroopan Unioni – Euroopan sosiaalirahasto. Helsinki 2010. 80 s.

Ehdotus ja malli Akavan Erityisalat ry:n ammatinharjoittajien ja yrittäjien mentorointiohjelmaksi

 

> Mentorointiprojektin käynnistäminen

> Projektin aikataulu

 

> Mentorointiopas (pdf)

 

Lisätietoja:


projektipäällikkö Merja Isotalo
isotalo@sci.fi
puh. 050 336 3253
 

lakimies Tuire Torvela

tuire.torvela@akavanerityisalat.fi

puh. 0400 871 381

 

 
 
Liity_nyt_kukka

Sanahaku


 

Dokumenttihaku


Hae


Yhteystiedot

Akavan Erityisalat ry

Puhelin 0201 235 340 ( kts. suorat )
Puhelinaika: ma klo 10-15, ti-to 9-15, pe 9-14
Faksi (09) 147 242
Maistraatinportti 4 A, 6. krs
00240 Helsinki

Työsuhdeneuvonta

Jäsensihteerit

Puhelin 0201 235 370

Voit päivittää jäsentietojasi myös sähköisesti »

Content_bot

Palaute | Sivukartta | In English | På svenska