Sähköinen asiointi
Asiantuntijoita tarjolla
Content_top
Etusivu - Edunvalvonta - Yksityissektorin edunvalvonta - Sopimusneuvottelutiedotteet - 2011 - ICT-ala - NSN:n yt-neuvottelut päättyivät 30 työpaikan vähennykseen Suomessa
Suurenna tekstiä   Pienennä tekstiä   Lähetä ystävälle   Tulosta   Liittyvät linkit  
 

28.9.2011

 

NSN:n yt-neuvottelut päättyivät 30 työpaikan vähennykseen Suomessa


Nokia Siemens Networksin myynnin ja asiakaspalvelun yt-neuvottelut päättyivät tänään keskiviikkona 30 työpaikan vähennykseen Suomessa. Alun perin yhtiö ilmoitti pyrkivänsä noin 40 työpaikan karsimiseen.

 

Suomen lisäksi Pohjoismaiden ja Baltian yksiköistä vähennetään yhteensä 90 työpaikkaa.

NSN:n Suomen myynnin ylempien luottamusmies Markku Karhula kertoo, että lähes kaikki 30 ovat ylempiä toimihenkilöitä NSN:n Espoon toimipaikasta. MyösTampereelta vähennetään jokunen työpaikka.

 

– Työnantaja tarjoaa irtisanomispaketteja, joissa maksetaan 3–15 kuukauden palkka palvelusvuosien määrästä riippuen. Myönteinen asia on, että työnantaja antaa kolmen viikon harkinta-ajan valita eropaketin tai irtisanomisen välillä, Karhula kertoo.

 

YTN-liittojen jäsenten kannattaakin olla yhteydessä oman liittonsa lakimiehiin selvittääkseen, kumpi vaihtoehto on omassa tapauksessa parempi.
 

www.ytn.fi

 

 

 
 
Liity_nyt_kukka

Sanahaku


 

Dokumenttihaku


Hae


Yhteystiedot

Akavan Erityisalat ry

Puhelin 0201 235 340 ( kts. suorat )
Puhelinaika: ma klo 10-15, ti-to 9-15, pe 9-14
Faksi (09) 147 242
Maistraatinportti 4 A, 6. krs
00240 Helsinki

Työsuhdeneuvonta

Jäsensihteerit

Puhelin 0201 235 370

Voit päivittää jäsentietojasi myös sähköisesti »

Content_bot

Palaute | Sivukartta | In English | På svenska