Sähköinen asiointi
Asiantuntijoita tarjolla
Content_top
Suurenna tekstiä   Pienennä tekstiä   Lähetä ystävälle   Tulosta   Liittyvät linkit  
 

Ohjeet sopimuksen käyttämiseen

 

 

Tehdyssä KVTES-sopimuksessa paikallisesti jaettavat erät on tarkoitettu palkkausepäkohtien korjaamiseen ja henkilökohtaisen lisän käyttöönottamiseen. Tehtäväkohtaisissa palkoissa palkkausepäkohtia korjataan tehtävän vaativuuden arvioinnin perusteella ja kunta-alan palkkatasoa selvitelleen KUNPAS-tilastoselvityksen (v. 2001) perusteella. Selvityksen mukaisesti keskeisiä epäkohtia ovat kuntasektorin johtavassa asemassa olevien palkkaustaso ja korkeaa koulutusta vaativat asiantuntijatehtävät.

 

Palkkaeriä on sopimuskaudella kolme kukin 1.9. vuosina 2005, 2006 ja 2007.

 

Huomiota on kiinnitettävä paikallisten erien suuntaamiseen.

  • Kunta-alan palkkaohjelmalla on korjattu viime sopimuskaudella johtavassa ja esimiesasemassa olevien palkkausta.
  • Nyt on kiinnitettävä erityistä huomiota alipalkattujen asiantuntija-ammattien tilanteen korjaamiseen.
  • Erityistä ohjeistusta annettiin 1.9.2006 järjestelyerän ohjaamiseen. Ohjeistus mahdollistaa huomion kiinnittämisen alipalkattujen asiantuntija-ammattien tilanteen korjaamiseen. Paikallisesti neuvotteluja voidaan käydä esim. näihin ryhmiin kuuluvien tasokorotuksesta.
  • Palkkaerien jakamista ohjataan Kunnallisen työmarkkinalaitoksen (KT) yleiskirjeellä 1/2005. Myös kunta-alan palkkaohjelmaa ohjeistava yleiskirje 1/2003 on edelleen voimassa. (KT:n yleiskirjeet löytyvät www.kuntatyonantajat.fi)

 

Akavan Erityisalojen painotukset paikallisissa sopimisessa

 

Paikallisten järjestelyerien jakamisesta neuvottelevat osaltamme JUKO ry:n pääluottamusmiehet.


Järjestelyerät kohdennetaan niistä annetun ohjauksen mukaisesti (KT yleiskirje 1/2005 ja 1/2003).

  • Järjestelyeriä ei tule kohdentaa liittokohtaisten "pottien" perusteella, vaan todettujen palkkausepäkohtien korjaamiseen.
  • Palkkausepäkohtia on kartoitettu kuntakohtaisesti suoritetulla tehtävän vaativuuden arvioinnilla.
  • Tämän lisäksi on huomioitava KUNPAS-selvityksen perusteella todettu palkkauksen jälkeenjääneisyys esimies- ja asiantuntijatehtävissä.

 

Perusteet tehtäväkohtaisen palkan tarkistamiseen

 

  • Luottamusmiehet neuvottelevat tehtävän vaativuuden arvioinnin perusteista
  • Neuvottele oman palkkauksen tarkistamiseksi esimiehesi ja luottamusmiehen kanssa
  • Perusteita palkkauksen tarkistamiseen mm.
  • Palkkaus on jäljessä vaativuudeltaan samantasoisiksi todetuista tehtävistä.
  • Tehtävät ovat muuttuneet tai lisääntyneet.
  • Tehtävässä edellytetään korkeampaa koulusta kuin palkkaryhmän pätevyysvaatimuksessa.
  • Hankittu korkeampi koulutus voi olla myös henkilökohtaisen lisän perusteena.
  • Määrätty lisätehtävä ja -vastuu mm. johtajan tai esimiehen varamiehenä toimiminen.
  • Esimiesasema. Pääsääntöisesti esimiesasemassa olevan peruspalkan pitää olla selvästi korkeampi kuin hänen alaisensa.

Henkilökohtaisesta lisästä päättävät esimiehet. Lisän perusteena on määritettävä työntekijän tehtävät ja tavoitteet kehityskeskustelussa.

 


Perusteita löytyy myös sopimuksen palkkaus-luvusta ks. Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES www.kuntatyonantajat.fi -> Sopimukset.

 

Lisätietoja ja -ohjeita
kuntasektorin asiamies Jaakko Korpisaari
jaakko.korpisaari(a)akavanerityisalat.fi

 
 
Liity_nyt_kukka

Sanahaku


 

Dokumenttihaku


Hae


Yhteystiedot

Akavan Erityisalat ry

Puhelin 0201 235 340 ( kts. suorat )
Puhelinaika: ma klo 10-15, ti-to 9-15, pe 9-14
Faksi (09) 147 242
Maistraatinportti 4 A, 6. krs
00240 Helsinki

Työsuhdeneuvonta

Jäsensihteerit

Puhelin 0201 235 370

Voit päivittää jäsentietojasi myös sähköisesti »

Content_bot

Palaute | Sivukartta | In English | På svenska