Sähköinen asiointi
Asiantuntijoita tarjolla
Content_top
Etusivu - Jäsenyys - Jäsenedut - Vapaa-aika - Suomen Retkeilymajajärjestö - Skandinavian hostellit omiaan leppoisaan perhematkailuun
Suurenna tekstiä   Pienennä tekstiä   Lähetä ystävälle   Tulosta   Liittyvät linkit  
 

Tiedote 27.4.2011
 

Skandinavian hostellit omiaan leppoisaan perhematkailuun


Ruotsiin rantauduttaessa Tukholmassa kannattaa viipyä kauemminkin kuin päivä. Ihan vain kaduilla vaeltelu ja ihmisten katselu on kesäpäivinä rentouttavaa lomailua. Lapsiperheillä kuluu Tukholmassa useampikin päivä, jos vierailun kaupunkiin järjestää perheen pienimmille mieluisaksi. Lapsia kiinnostavat kohteet sijaitsevat kätevästi Djurgårdenilla, jossa voi viettää päivän Skansenin ulkoilmamuseossa ja eläinpuistossa tai Gröna Lundin huvipuistossa. Junibackenin satumaailmassa kuluu sateinenkin päivä, sillä se on kokonaan sisätiloissa. 

 

Ruotsissa retkeilymajaverkostolla on vahva perinne. STF, Svenska Turistföringen pyörittää nykyaikaisia hostelleja, Tukholman kaupunkialueella niitä on seitsemän. Tavanomaisten hostellien lisäksi voi majoittua esimerkiksi vanhassa purjelaivassa af Chapman & Skeppsholmenissa tai Långholmenissa, joka on rakennettu entiseen, kunnostettuun vankilaan. Tukholmasta matkaa jatkettaessa STF:n hostelleja on maaseudulla huolella kunnostetuissa kartanoissa tai jopa punainen tupa –idyllissä. Perheet mahtuvat majoittumaan näissä hostelleissa mainiosti. Koska majoituskohteiden tarjoamat aktiviteetit ovat monipuolisia, lasten kanssa voi touhuta turvallisesti pihapiirissä.


Myös Tanskan hostelleissa ollaan hyvin perheorientoituneita. Hyvin varustelluissa asiakaskeittiöissä saa laitettua ruokaa ja muutenkin yhteisten tilojen tilavuus pitää huolen siitä, että hostellissa ollessa ei tarvitse oleskella vain oman huoneen seinien sisällä.

 

Kööpenhaminassa on neljä isoa hostellia ja Legolandin vierailijoiden kannattaa majoittua Given pikkukaupungin Givskud Zoo hostellissa. Myös Vejlen kaupungin keskustasta viiden kilometrin päässä sijaitsee leppoisassa maalaismaisemassa Vejle Hostel, josta lapsiperheet antavat hyvää asiakaspalautetta.


Jäämereltä vuonoille


Norjan pohjoisin hostelli, Nordkapp Vandrerhjem, sijaitsee Jäämeren rannalla pienessä Honningsvågin kaupungissa. Pohjoisen kesässä voi Norjan luontoa ihailla vuorokauden ajasta riippumatta auringon paistaessa ja siirtyä kohti eteläistä Norjaa ja vuonoja rannikkoa pitkin. Bergenistä etelään sijaitsevalla Røværin saarella voi eläytyä todelliseen saaristolaiselämään vuonomaisemissa. 100 asukkaan saarelle kulkee päivittäin 6-7 kertaa Haugesundista lautta, matka kestää 25 minuuttia. Jos kulkee omalla tai vuokra-autolla, se jätetään Haugesundin satamaan, sillä saari on autoista vapaata aluetta. Saarelle päästyään punaisessa puutalossa sijaitsevan hostellin, Røvær Vandrerhjemin, löytää heti lauttalaiturin läheisyydestä.

 


Kansainvälinen hostellikortti


Kansainvälinen hostellikortti on hyvä hankkia matkalle mukaan ulkomaille suunnatessa, varsinkin jos tietää yöpyvänsä hostelleissa matkan varrella. Kaikissa Skandinavian maissa sillä säästää sievoisen summan joka yöltä. Ruotsissa aikuiset säästävät hostellikortilla 50 kruunua yöpymishinnasta ja lapset 25 kruunua. Tanskassa joutuu maksamaan 35 Tanskan kruunun lisämaksun, jos ei ole esittää hostellikorttia hostelliiin kirjautuessaan. Norjassa alennus hostellikortilla on joka yöltä 10 % yöpymishinnasta. Hostellikortti on henkilökohtainen. Suomessa Kansainvälistä hostellikorttia myy Suomen Retkeilymajajärjestö. Hostellikortin voi ostaa hostellit.fi- verkkokaupasta tai useista myyntipisteistä kautta Suomen.


Lisätietoja netissä:
www.hihostels.com
www.hostellit.fi
www.facebook.com/hostellit.fi

 

 

SRM ry:llä on 47 valtakunnallista jäsenjärjestöä, jotka ovat mm. nuoriso-, opiskelija-, liikunta-, eläkeläis-, ammatti- ja matkailujärjestöjä.


Suomessa on 65 SRM-hostellia. Vuonna 2009 SRM-hostelleissa oli lähes 350 000 majoitusvuorokautta, joista 58 % oli ulkomaalaisia ja 42 % kotimaisia yöpymisiä. SRM on osa maailmanlaajuista Hostelling International –majoitusliikeketjua, jossa on yli 4000 hostellia 85 maassa. www.hostellit.fi, www.hihostels.com

 

 
 
Liity_nyt_kukka

Sanahaku


 

Dokumenttihaku


Hae


Yhteystiedot

Akavan Erityisalat ry

Puhelin 0201 235 340 ( kts. suorat )
Puhelinaika: ma klo 10-15, ti-to 9-15, pe 9-14
Faksi (09) 147 242
Maistraatinportti 4 A, 6. krs
00240 Helsinki

Työsuhdeneuvonta

Jäsensihteerit

Puhelin 0201 235 370

Voit päivittää jäsentietojasi myös sähköisesti »

Content_bot

Palaute | Sivukartta | In English | På svenska