Suosittelemme, jos olet

Ukko-Kolin huipulta lumisiin perinnemaisemiin

Kuva Sanna Tirkkonen
Pohjois-Karjalassa jo perinteeksi muodostunut vuotuinen luonnossa liikkumisen tapahtuma järjestettiin tänä vuonna lumikenkävaelluksena Kolin rinteillä. Keväisenä maaliskuun lauantaina yhdeksän reipasta ulkoilijaa kokoontui Ukko-Kolille kuulemaan aluksi Akavan Pohjois-Karjalan aluetoimikunnan varapuheenjohtaja Hannu Laukkasen esitystä aluetoimikunnan kokoonpanosta, tavoitteista ja toiminnasta.
Laukkasen alustuksen jälkeen porukkamme siirtyi lumikenkäilemään luontoon Korpisoturit Oy:n oppaan johdolla. Kolin huipulle nouseminen osoitti ylöspäin lumikengillä kapuamisen olevan hikistä puuhaa – alaspäin tuleminen taas vaati ryhmäläisiltä ainakin hyvää tasapainoa.
Huipulta laskeuduimme idylliselle metsätaipaleelle. Kävelyä helpotti, että reitti oli ajettu moottorikelkalla, vaikka toki innokkaimmat hyppäsivät välillä myös polun sivuun ja saivat kokeilla kulkua umpihangessa.
Retken puolivälissä ryhmälle tarjottiin 1800-luvun lopulla rakennetussa, nykyisin Metsähallituksen omistamassa Mattilan talossa maittava loimulohiateria. Täysillä vatsoilla jaksettiinkin sitten hyvin vielä nousta reitin vaativin pätkä takaisin hotellille.
Vaelluksen ja aterioinnin lomassa vaihdettiin ajatuksia niin ajankohtaisista työelämän haasteista kuin ay-toiminnastakin, luotiin uusia verkostoja ja yhteistyöideoita niin työhön kuin vapaalle sekä suunniteltiin yhdessä myös tulevaa aluetoimintaa. Iltapäivällä pois lähtiessä ei hymyjä tarvinnut erikseen houkutella: tyytyväisiä olivat kaikki ja päivä onnistui kaiken kaikkiaan loistavasti!
Yhteystiedot
Puhelin 0201 235 340 ( kts. suorat )
Puhelinaika: ma klo 10-15, ti-to 9-15, pe 9-14
Faksi (09) 147 242
Maistraatinportti 4 A, 6. krs
00240 Helsinki



