Sähköinen asiointi
Asiantuntijoita tarjolla
Content_top
Etusivu - Edunvalvonta - Valtiosektorin edunvalvonta - Sopimusneuvottelutiedotteet - 2011 - Valtion virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa esiteltiin neuvottelutavoitteet
Suurenna tekstiä   Pienennä tekstiä   Lähetä ystävälle   Tulosta   Liittyvät linkit  
 

14.1.2011

Valtion virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa esiteltiin neuvottelutavoitteet


JUKOn valtion neuvottelukunnan tiedote 2/2011

Valtion pääryhmä kävi kokouksessaan tänään 14.1.2011 pääpiirteittäin läpi osapuolten neuvottelutavoitteet.

 

Työnantajan jo aiemmin esille tulleen näkemyksen mukaan kyseessä on palkankorotuskierros. Tekstikysymyksiä ei lähtökohtaisesti käsitellä.

 

Kaikki palkansaajajärjestöt JUKO, Pardia ja JHL pitivät ostovoiman turvaamista tai parantamista lähtökohtana. Sopimuksen syntymisen edellytyksenä on myös tekstikysymysten ratkaiseminen.

 

JUKO tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia. Ratkaisun tulee myös lisätä valtion houkuttelevuutta työnantajana muihin työmarkkinoihin nähden, erityisesti esimies- ja asiantuntijatyössä.

 

Tekstikysymyksistä keskeisiä JUKOlle ovat palkkausjärjestelmiin liittyvät tarkennukset. Määräaikaisten vakinaistamisen pelisäännöt ja perusteettomien määräaikaisuuksien välttäminen ovat sovittavien asioiden listalla.

 

Neuvottelut jatkuvat maanantaina 17.1. jolloin tavoitteet käydään yksityiskohtaisemmin lävitse.

 

Lisätietoja: neuvottelupäällikkö Markku Nieminen, p. 0400 601 162 ja valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja Kati Virtanen, p. 041 458 0032

 

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO valvoo jäsentensä oikeudellisia, työmarkkinallisia, taloudellisia ja sosiaalisia etuja. Valtiosektorilla työskentelee noin 27 000 jukolaisiin liittoihin kuuluvaa palkansaajaa. Jukolaisia palkansaajia on liki kaikissa valtion virastoissa ja laitoksissa.

 

 
 
Liity_nyt_kukka

Sanahaku


 

Dokumenttihaku


Hae


Yhteystiedot

Akavan Erityisalat ry

Puhelin 0201 235 340 ( kts. suorat )
Puhelinaika: ma klo 10-15, ti-to 9-15, pe 9-14
Faksi (09) 147 242
Maistraatinportti 4 A, 6. krs
00240 Helsinki

Työsuhdeneuvonta

Jäsensihteerit

Puhelin 0201 235 370

Voit päivittää jäsentietojasi myös sähköisesti »

Content_bot

Palaute | Sivukartta | In English | På svenska