Jäsenen verkkoasioinnissa voit ilmoittautua koulutuksiin ja tapahtumiin sekä tarkastella ja päivittää jäsentietojasi. Verkkoasioinnista löydät myös vain jäsenille tarkoitetut aineistot, esim. palkkapuntarin.

Ammatinharjoittajien ja yrittäjien mentorointi jäsenpalveluna

Yritystoiminnan lisäämiseen ja kehittämiseen on Suomessa viime vuosina panostettu monin tavoin. Yksi kehittämisen menetelmistä on ollut mentorointi, josta on saatu hyviä kokemuksia eri toimintaympäristöissä, yrityksissä, korkeakouluissa ja ammattiliitoissa.

 

Akavan Erityisalojen ammatinharjoittajien ja yrittäjien toimikunta toteutti oman ESR-rahoitteisen mentorointiprojektinsa 1.12.2008-31.12.2010. Projektin tuloksena saatiin liitolle oma mentorointimalli ja mentorointiopas. Kokemukset olivat kannustavat ja jäsenistön toivomuksen mukaan liiton hallitus teki myönteisen päätöksen mentoroinnista jäsenpalveluna syksyllä 2011.

 

Mentoroinnin tärkein toimintamuoto on mentorin ja aktorin välinen vuorovaikutus kahdenkeskisissä tapaamisissa. Mentori on kokenut yrittäjä, joka neuvoo, tukee ja keskustelee aktorin eli alkavan tai muutosvaiheessa olevan yrittäjän kanssa. Tavoitteena on molemminpuolinen hyöty uusien ajatusten ja toimintatapojen löytämisessä, verkostoitumisessa ja toinen toisensa sparraamisessa.

 

Kaikki osallistujat ensin haastatellaan, jotta mentorointiparien muodostaminen on mahdollista. Aktoreille ja mentoreille järjestetään kummallekin ryhmälle oma perehdytystilaisuus mentoroinnista ja lisäksi yhteinen vuorovaikutuspäivä, jonka aikana myös mentorointiparit alustavasti sovitaan.


Mentorointipalveluun kuuluva koulutus on osallistujille maksutonta, mutta matkakuluistaan jokainen vastaa itse.

 

> Mentorointipalvelu kaudella 2017-18

> Itsenäisten ammatinharjoittajien mentorointi -hanke 1.12.2008-31.12.2010

> Tietoa Mentorointioppaasta

 

 

Lisätietoja

 

Merja Isotalo, puheenjohtaja
Ammatinharjoittajien ja yrittäjien toimikunta
isotalo(a)sci.fi
p. 050 336 3253

 

Tuire Torvela, lakimies
Akavan Erityisalat ry
tuire.torvela(a)akavanerityisalat.fi
p. 0400 871 381


Mentorointiopas kansi

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje