Uutiset

rss Uutiset

17.11.2018 12.00

Akavan Erityisalojen puheenjohtajaksi Tuire Eilittä Rovaniemeltä

Tuire Eilittä Rovaniemeltä on valittu Akavan Erityisalojen uudeksi puheenjohtajaksi. Kausi on kaksivuotinen ja alkaa vuoden 2019 alusta.

Tuire Eilitta_uutiskuva– Haluan, että Akavan Erityisalat on jatkossa yhä enemmän muuttamassa työmarkkinoita, ei vain reagoimassa niihin. Yhteistyökykyisen ja keskustelevan toiminnan kautta voimme osaltamme myös muuttaa mielikuvaa ammattiyhdistysliikkeestä, Tuire Eilittä sanoo.  

– Olen sitoutunut puheenjohtajan tehtävään ja erittäin motivoitunut aloittamaan uuden kauden. Haluan aktiivisesti kuunnella yhdistyksiä ja jäseniämme sekä tuoda päätösten tekoon nykyistä enemmän tutkimustietoa. Hallitustyöskentelyyn pyrin tuomaan osallistavia menetelmiä. Tulevaisuuden haasteita pitää pohtia yhdessä, meillä on yhteiset tavoitteet ja päämäärät. 

 

Eilittä uskoo, että edessä olevasta kaksivuotiskaudesta tulee mielenkiintoinen.

 

– Pystymme varmasti tekemään jäsenistölle edelleen vahvaa edunvalvontaa ja lisäämään liiton näkyvyyttä yhdessä uuden hallituksen sekä Akavan Erityisalojen ammattitaitoisen henkilöstön kanssa. 

 

Tuire Elittä (44) on koulutukseltaan restonomi AMK. Hän työskentelee rekrytointiasiantuntijana ja uravalmentajana Valmennuskeskus Public Oy:ssä. 

 

– Aikuiskasvatustieteen opintoni jatkuvat yhä Lapin yliopistossa. Työelämän tarpeisiin olen täydentänyt osaamistani ohjausalan opinnoilla ja pedagogisella pätevyydellä, Eilittä kertoo. 

 

Elittä on toiminut pitkään luottamustehtävissä Akavan Erityisaloissa.

 

– Olen kuulunut Akavan Erityisaloihin jäsenyhdistykseni Specia ry:n kautta vuodesta 2007. Olen aiemmin toiminut Lapin aluesihteerinä/alueyhdyshenkilönä, Specia ry:n hallituksen jäsenenä, Akava Lapin alueverkoston jäsenenä, Akavan Erityisalojen hallituksen varajäsenenä, järjestösektoria edustavan Järki-ryhmän puheenjohtajana sekä yksityissektorin neuvottelukunnan jäsenenä.  

– Myös yrittäjyys on minulle tuttua, sillä olen kasvanut yrittäjäperheen arjessa.

 

Tuire Eilittä asuu tällä hetkellä Lapissa, mutta kertoo liikkuneensa työn perässä Helsingissä sekä Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Pirkanmaan alueella. Eilitän perheeseen kuuluvat puoliso Jari Pulkkinen ja aikuiset lapset Tiina ja Annika. Kotoa löytyy lisäksi Kaapo-koira.


Lisätietoja: Puheenjohtaja (1.1.2019 alkaen) Tuire Eilittä, Akavan Erityisalat, puh. 040 512 7483

 

Hallitukseen kaksi uutta varsinaista jäsentä

Akavan Erityisalojen syysliittokokouksessa valittiin myös hallituksen jäsenet varajäsenineen kaudelle 2019–2020. Valituiksi tulivat:

1. Hario Pasi, Specia (Mattila Tuula-Maria, Specia)

2. Harinen Aino, Specia (Mäntyharju Erkki, Hallintonotaarit)

3. Isotalo Juha, TAKU (Lankinen Mari, TAKU)

4. Seikkula Suvi, Kieliasiantuntijat* (Mac Eochagáin Ian, Kieliasiantuntijat)

5. Palmi-Felin Salla, Kumula (Peschkow Sonja, Kumula)

6. Wikström Annette, AitoHSO (Halme Kristiina, AitoHSO)

7. Valkeajärvi Anu, Viesti (Koski Heta, Viesti)

8. Sääskilahti Susanna, MAL (Ylimaunu Minna, TAAY)

9. Pietilä Mika, Nuoli (Mykrä Riikka, Nuoli)

10. Paalanen Heikki, Suomen Verotarkastajat (Aaltonen Merja, Kihlakunnanulosottomiehet)

 

*) Käännösalan asiantuntijat ja Suomen Viittomakielen Tulkit yhdistyvät 1.1.2019. Uuden yhdistyksen nimi on Kieliasiantuntijat.



Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje