Jäsenen kokemus: ”Seksististä työkulttuuria, ongelmiin puuttumattomuutta”

Esihenkilö sanoi pariinkin otteeseen, että yritä ymmärtää myös häiritsijää. Miksi hän ei puuttunut ongelmiin jämäkämmin? ”Esihenkilöt tarvitsevat koulutusta siitä, miten seksuaalisen häirinnän tilanteissa pitää toimia.”

Olen kohdannut seksuaalista häirintää omalla alallani työskennellessäni. Ensimmäiset kokemukset ajoittuvat kesätöihin opiskelupaikkakunnallani. Pitkään alalla olleiden vanhempien miesten puheet nuorille, naispuolisille kesätyöntekijöille olivat sopimattomia.

Nuorena työntekijänä pohdin, miten näissä tilanteissa pitäisi toimia, jotta minä en loukkaisi toista, mikä jälkikäteen tuntuu aivan hölmöltä. Asetelma oli hankala, kun itse oli kesätyöntekijä ja häiritsijät olivat olleet alalla vuosikymmeniä. 

 

Säännöllisestä seksuaalisesta häirinnästä jouduin kärsimään useamman vuoden ajan, kun aloitin vakituisena työntekijänä eräässä alani työpaikassa. Häiritsijä oli lähin työparini, jonka seksuaalissävytteiset puheet koin ahdistaviksi. Hän häiritsi minua vastenmielisillä viesteillään myös vapaa-ajalla. Viestittely loppui, kun pyysin häntä lopettamaan ja olemaan minuun yhteydessä vain työasioissa ja vain työpuhelimen välityksellä.

 

Kohtaamisissa työpaikalla hän jatkoi silti häirintää. Häirintä ilmeni seksuaalissävytteisten puheiden lisäksi niinkin, että hän kommentoi minulle asiakkaiden vartaloita, kun seurasimme valvontamonitoreja tai tarjoutui hieromaan hartioitani.  

 

Häiritsijä oli monin tavoin vaikea kollega. Hän saattoi pitää viikon verran mykkäkoulua tai kieltäytyä työtehtävistä, mikä tiesi lisätöitä meille muille. Kun viimein uskalsin kertoa luotetulle työkaverilleni vaikeuksistani tehdä töitä häiritsijän kanssa, kuulin että valtaosalla oli haasteita yhteistyössä hänen kanssaan. Suoranaisesta seksuaalisesta häirinnästä en saanut sanotuksi esihenkilölle. Myös muutama muu naispuolinen kollegani oli kokenut seksuaalista häirintää hänen suunnaltaan. 

 

Ongelmiin ei puututtu

Työpaikan kulttuurissa oli yleisemminkin seksistisiä piirteitä, joihin esihenkilö ei puuttunut. Naisten oletettiin hoitavan tietyt työt kuten kokousmuistioiden kirjoittamiset tai kahvin keittämiset näyttelyavajaisiin. Meitä oli töissä monen alan tohtoreita, humanisteja, biologeja, arkeologeja. Jokainen olisi niin halutessaan osannut kirjoittaa vaikka sen muistion. 

 

Seksuaalista häirintää jatkui nelisen vuotta. Työnantaja ei juuri puuttunut siihen. Alkuun en uskaltanut edes kertoa asiasta miespuoliselle esihenkilölleni. Hän ei kokemukseni mukaan puuttunut muihinkaan ongelmiin työnteossa ja oli itsekin vanhoillinen ja osin seksistinen. Hän oli johtamistaidoiltaan aika onneton ja käytännössä ohitti mainintani ongelmista yhteistyössä häiritsijän kanssa. Esihenkilö kuului aivan eri sukupolveen kuin minä, eikä osannut tai halunnut puuttua ongelmiin.

 

Häiritsijä oli hänkin minua vanhempi, reilu nelikymppinen mies. Kuulin myös, että esihenkilöni oli halunnut palkata hänet ohi pätevämpien hakijoiden, koska halusi tehtävään miehen. 

 

Seuraavalle esihenkilölleni en hänellekään osannut kunnolla kertoa seksuaalisesta häirinnästä. Muista hankaluuksista yhteistyössä mainitsin, mutta ei sillä tuntunut olevan mitään vaikutusta. Hän sentään lupasi keskustella asiasta häiritsijän kanssa ja ehdotti, että myös minä itse voisin keskustella häiritsijän kanssa. Esihenkilöni sanoi pariinkin otteeseen, että yritä ymmärtää myös häiritsijää. Olen miettinyt, miksi hän ei puuttunut ongelmiin jämäkämmin.

 

Mieleeni ei edes tullut kysyä apua työterveyshuollosta. Luottamusmiehen puoleen kääntyminen taas tuntui virastomaiselta ja niin viralliselta. Ammattiliittojen pitäisi saada työntekijät tietoisiksi oikeuksistaan ja mahdollisesta matalan kynnyksen avusta häirintätilanteissa.

 

Jos työpaikalla varaudutaan tulipaloon, miksi ei myös seksuaaliseen häirintään

Olin tottunut aiemmissa työyhteisöissäni karskiin ja "miehiseen” kulttuuriin. Yhteistyö häiritsijän kanssa oli kuitenkin niin ahdistavaa, että se oli yksi syy hakea töitä muualta. Päätökseen vaikutti myös toiveeni löytää työ, joka ei vaatisi ilta- ja viikonloppuvuorojen tekemistä. 

 

Tietääkseni häirintäasia oli jossain vaiheessa etenemässä työsuojelun hoidettavaksi. En osaa sanoa tarkemmin, mikä kaikki lopulta vaikutti häiritsijän päätöksiin – löysikö hän kenties toisaalta uuden työn tai puuttuiko työnantaja virallisemmin häirintään – mutta lopulta hän irtisanoutui. Tätä ennen hän melko lailla eristi itsensä kollegoista. Olin häiritsijän irtisanoutumisesta hurjan helpottunut. 

 

Jälkikäteen olen tarkastellut myös omaa toimintaani ja pohtinut olenko itse sanonut isommalla porukalla huulta heitettäessä jotakin sellaista, joka on saattanut saada jonkun olon epämukavaksi. 

 

Toivoisin, että työpaikoilla olisi selvät käytänteet ja ohjeet seksuaalisen häirinnän uhreiksi joutuville – ihan niin kuin on pelastautumissuunnitelmat tulipalon varalta. Kaikki tietäisivät, miten toimia häirintätilanteissa. Myös kehityskeskustelujen vakikysymyksenä olisi hyvä olla, onko työntekijä kokenut häirintää. Toisinaan häirintään syyllistyivät asiakkaat, mutta se oli satunnaisempaa. Asiakkaan katse saattoi harhailla toistamiseen rinnoissani silmieni sijaan. 

 

Ja vaikka häirityksi joutuneella olisi kaikki tietotaito, miten toimia häirintätilanteessa, se on tosi paikan tullen silti vaikeaa. Kuvitelkaa, miten vaikeaa se on, jos työpaikalla ei ole edes laadittu selviä ohjeistuksia häirinnän varalle. 

 

Mielestäni on myös väärin edellyttää, että seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuvan pitäisi kyetä sanomaan, että lopeta, tämä ei ole ok – tai muutoin hän mukamas hiljaisesti hyväksyy häirinnän. Vastuu tilanteesta ei ole uhrin, eikä reagoiminen häirintätilanteessa siksi toisekseen ole helppoa. 

 

Oma alani on aika kilpailtu eikä työpaikkaa niin vain vaihdeta. Ja jos vaihdetaankin, se saattaa edellyttää valmiutta muuttaa toiselle puolelle maata. Tämä kaikki rajaa työntekijän vaihtoehtoja.

 

Seksuaalinen häirintä on laaja-alainen ja iso ongelma. Esihenkilöt eri puolilla maata tarvitsisivat koulutusta siitä, miten seksuaalisen häirinnän tilanteissa pitää toimia. Juuri yliopistosta valmistuneelle uudelle työntekijälle on melkoinen tilanne aloittaa ensimmäisessä oman alan työpaikassaan, jos työkulttuuri on vanhoillinen ja seksistinen.