YTN ja OAJ hyväksyivät sovintoesityksen, työnantaja hylkäsi – ammattikorkeakoulujen lakot jatkuvat

Artikkeli päivittyy tilanteen edetessä.

****

8.6.2026 Neuvottelut jatkuvat edelleen

Ammattikorkeakoulun työriidan sovittelua on jatkettu tiiviillä tahdilla myös kesäkuun puolella. Sovittelutapaamisia on sovittu useita vielä ennen juhannusta ja ratkaisua pyritään hakemaan aktiivisesti. YTN:n tavoitteena on yhä saada sopimus syntymään mahdollisimman pian, jotta palkankorotukset saataisiin maksuun ja ammattikorkeakouluissa voitaisiin palata syksyllä töihin työrauhan vallitessa. Venymiskielto on edelleen toistaiseksi voimassa.

Jos osallistuit oman ammattikorkeakoulusi lakkoon ja unohdit hakea lakkoavustusta, voit tehdä sen jälkihaussa 8.–14.6. Tämän jälkeen hakemattomien lakkoavustusten osalta tulee olla yhteydessä omaan liittoon.
Akavan Erityisalat maksaa AMK-alan lakkoon keväällä 2026 osallistuneille jäsenilleen lakkoavustusta. Avustus maksetaan niiltä päiviltä, jolloin jäsen on ollut lakossa eikä työvuorolistan mukaisessa työvuorossa. Lakkoavustusta maksetaan 90 euroa/lakkopäivä. Ennakonpidätys toimitetaan voimassa olevan verottajaa koskevan lain mukaisesti. Verokorttia ei tarvitse toimittaa.

Hae lakkoavustusta tästä

Lakkoavustusjärjestelmäämme kirjaudutaan pankkitunnuksilla. Linkki vie Telian tunnistautumissivulle. Tunnistaudu pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Sinun ei tarvitse rekisteröityä palvelun käyttäjäksi, pelkkä pankkitunnuksilla tunnistautuminen riittää.

Jos linkki ei toimi, löydät avustushakemuksen asiointipalvelustamme osoitteesta asiointi.ytn.fi. Valitse sieltä kohta: Lakot

Lakkoavustushakemuksen käsittelyssä voi kestää useita työpäiviä riippuen hakumääristä ja liittosi tarkastusnopeudesta. Varauduthan siihen, että lakkoavustuksen saamisessa voi kestää useita viikkoja.

Lisätietoa lakkoavustuksesta

****

26.5.2026 Kiitos kaikille lakkoihin osallistuneille!

Tänä keväänä on lakkoiltu 14 eri päivänä yhteensä 14 eri ammattikorkeakoulussa. Lakot ovat onnistuneet hyvin – kiitos siitä kuuluu jokaiselle lakkoon osallistuneelle! Lakot ovat olleet historiallisia, sillä ammattikorkeakouluissa ei ole lakkoiltu aiemmin. Lakot ovat tältä keväältä ohi, mutta jatkamme siitä huolimatta yhä ratkaisun hakemista valtakunnansovittelijan johdolla. Kiitos vielä kaikille jäsenille, jotka ovat osallistuneet tämän kevään toimenpiteisiin ja näin vahvasti tukeneet neuvotteluprosessia!

****

Valtakunnansovittelija antoi maanantaina 11.5. sovintoehdotuksen ammattikorkeakoulujen työriidassa. Osapuolet kokoontuivat 13.5. antamaan vastauksensa siihen. Palkansaajapuolta edustavat YTN ja OAJ hyväksyivät sovintoehdotuksen, mutta työnantajia edustava Sivista päätyi hylkäämään sen.

Koska Sivista hylkäsi sovintoehdotuksen, ei työehtosopimusta saada voimaan. Valtakunnansovittelija selvittää työriidan osapuolten kanssa mahdollisuuksia jatkaa sovittelua.

Sovintoehdotus olisi taannut ammattikorkeakoulujen työntekijöille ns. yleistä linjaa vastaavat palkankorotukset kolmeksi vuodeksi.

Sivistan hylkäämisen takia on entistä epätodennäköisempää, että uusi työehtosopimus saataisiin sovittua siten, että palkantarkistukset voisivat astua voimaan jo 1.6.2026. Tässä tilanteessa painostustoimet ovat välttämättömiä, jotta työehtosopimus ja sitä kautta palkantarkistukset saataisiin voimaan mahdollisimman pian.

Lisäksi YTN on julistanut kaikkia ammattikorkeakouluja koskevan ns. venymiskiellon 8.4.2026 alkaen. Venymiskielto tarkoittaa ylityökieltoa, lisätyökieltoa, kieltoa matkustaa vapaa-ajalla työasioissa sekä kieltoa kerryttää liukumasaldoa. Venymiskielto on voimassa toistaiseksi.

Työnantaja lopetti jäsenmaksujen perinnän 1.4. alkaen

Vastatoimena YTN:n ja OAJ:n työtaisteluihin sopimusneuvottelujen työnantajapuoli Sivista on katkaissut palkansaajajärjestöjen jäsenten jäsenmaksuperinnän 1.4.2026 alkaen. Vastatoimi koskee kaikkia ammattikorkeakouluja. 

Työnantajan päätöksen vuoksi kaikkien ammattikorkeakouluissa työskentelevien jäsenten tulee maksaa jäsenmaksunsa suoraan omaan ammattiliittoonsa kunnes työriita ratkeaa. Akavan Erityisalojen jäsenet ovat saaneet maksujen maksamisesta ohjeet jäsenkirjeessä.

Käytännön ohjeita lakkotilannetta varten:

  • Työnantajalle on ilmoitettu lakosta – sinun ei tarvitse ilmoittautua erikseen.
  • YTN tiedottaa lakonuhan alaisissa ammattikorkeakouluissa työskenteleviä jäseniämme suoraan.
  • Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin (ytn.fi)
  • Kysymyksiin vastataan myös osoitteessa lakko@ytn.fi tai lakkopäivystyksessä (alkaen 2.4.): p. 09 427 277 66 (arkisin klo 10–14). Huom! Poikkeuksena vappuaatto 30.4., jolloin päivystys on klo 10–12.
  • Akavan Erityisalat maksaa lakkoavustusta lakkoon osallistuville jäsenilleen. Lakkoavustuksen saamisen edellytyksenä on jäsenyyden alkaminen ennen lakon alkamista ja jäsenmaksujen ajantasaisuus. Avustuksen määrä on 90 euroa päivältä. Lisäohjeita lakkoavustuksen hakemiseen YTN sivuilta.

Yhteyshenkilö Akavan Erityisaloissa