Julkisen sektorin neuvotteluissa korostui ammattiliittojen voima – Akavan Erityisalat tyytyväinen saavutuksiin

Haastavissa oloissa saavutetut yleisen linjan palkkaratkaisut julkisella sektorilla osoittavat neuvottelujärjestelmän toimivuuden ja ammattiliiton jäsenyyden arvon, arvioi Akavan Erityisalat. Kunnissa ja hyvinvointialueilla myös palkkaohjelman jatkuminen oli keskeinen saavutus jäsenillemme.
Julkisen sektorin virka- ja työehtosopimukset syntyivät poikkeuksellisessa taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa. Palkoista ja työehdoista neuvoteltiin samalla, kun Petteri Orpon hallitus vei läpi merkittäviä työmarkkinauudistuksia ja kohdisti julkiseen sektoriin vaikuttavia leikkauksia. Näistä lähtökohdista huolimatta valtiolla, kunnissa ja hyvinvointialueilla saavutettiin yleisen linjan mukaiset palkkaratkaisut.
– Neuvottelutulokset eivät synny tyhjiössä. Ne vaativat huolellista valmistautumista, selkeitä tavoitteita ja ennen kaikkea jäsenten tukea. Laaja järjestäytyminen ja lakkovalmius olivat ratkaisevia tekijöitä siinä, että sopimuksiin päästiin, sanoo Akavan Erityisalojen johtava juristi Jenni Salonen.
Palkkaohjelma jatkuu – tasa-arvo etenee
Kunnissa ja hyvinvointialueilla palkkaohjelman jatkuminen oli Akavan Erityisaloille keskeinen tavoite. Ohjelma on jo aiemmin osoittanut vaikuttavuutensa erityisesti naisvaltaisten alojen palkkakehityksessä.
– Kolme vuotta sitten sovittu palkkaohjelma on edistänyt jäsentemme palkkausta konkreettisesti. Nyt myönteinen kehitys saa jatkoa uuden sopimuskauden myötä. Palkkaohjelma ei ole pelkkä palkkaratkaisu – se on samalla merkittävä tasa-arvoteko, sanoo neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari.
Ohjelman jatkuminen ei ollut itsestäänselvyys. Työnantajapuoli Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT irtisanoi palkkaohjelman, mutta neuvottelujen tuloksena se saatiin uudistettuna sopimuksen osaksi. Tulosta edesauttoi tiedossa oleva liittojen työtaisteluvoima. Neuvottelijoiden taito ratkaisun hakemiseen takasi tuloksen ennen painostustoimien toteutumista.
– Oli tärkeää, että KT:n irtisanomisesta huolimatta halu löytää yhteinen ratkaisu oli molemminpuolista. Lopputuloksena palkkaohjelma saatiin uudelleen kiinnitettyä osaksi sopimusta – tämä oli merkittävä saavutus työntekijäpuolelta. Palkkaohjelma takaa paremmat palkankorotukset, Korpisaari toteaa.
Valtio: Lakot toivat ratkaisun
Valtion neuvottelut kiristyivät keväällä, kun työnantajan tarjoama palkankorotus jäi selvästi alle yleisesti hyväksytyn 7,8 prosentin linjan. Näin alhainen palkankorotus olisi jättänyt valtion palkansaajat pysyvästi jälkeen muiden sektorien palkkakehityksestä. Tilanne kärjistyi työnantajan katkaistessa yllättäen neuvottelut. Ammattiliitot joutuivat jättämään lakkovaroituksen. Valtion virkamiehet ja työntekijät ryhtyivät lakkoon ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Edellinen lakko toteutui vuonna 1986.
– Valtion virkamiehet ja työntekijät eivät perinteisesti ole näkyvimmässä roolissa työtaistelutoimissa. Nyt nähtiin, että myös he ovat valmiita puolustamaan oikeuksiaan. Tämä alleviivaa järjestäytymisen ja ammattiliittojen voimaa myös valtiolla, sanoo neuvottelupäällikkö Erika Mattsson.
Sopimuskierrosta leimasi myös toinen harvinaisuus. Kolmannen lakkovaroituksen jälkeen työnantaja ilmoitti halunsa saada valtion virkariitalautakunnan puimaan lakkoja. Virkariitalautakunta ryhtyikin toimeen juuri ennen neuvottelutuloksen syntymistä.
Yliopistosektorin neuvottelut edelleen kesken
Yliopistosektorilla työehtosopimusneuvottelut ovat edelleen umpisolmussa. Sopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa, mutta ratkaisua ei ole saavutettu. Vuorokauden mittainen lakko toteutettiin 7. toukokuuta, kun sovintoa ei löytynyt määräaikaan mennessä.
– Neuvottelujen työntekijäpuolelle keskeisiä kysymyksiä ovat palkankorotusten riittävä taso ja opetustuntikaton säilyttäminen. Jälkimmäisen taustalla on huoli opetushenkilöstön jaksamisesta ja tutkimustyön edellytyksistä. Tilanne osoittaa, että myös korkeakoulusektorilla tarvitaan vahvaa neuvottelutahtoa ja jäsenten tukea, jotta oikeudenmukaiset työehdot voidaan turvata, toteaa neuvottelupäällikkö Erika Mattsson.
Neuvottelukevät osoitti kollektiivisen voiman merkityksen
Kevään neuvottelukierros jää työmarkkinahistoriaan esimerkkinä siitä, miten jäsenten vahva tuki ja liittojen yhteistyö tuottavat tulosta vaikeissakin oloissa.
Akavan Erityisalat kiittää lämpimästi kaikkia jäseniään aktiivisuudesta ja sitoutumisesta – juuri se mahdollisti saavutetut tulokset.
– Tämä kevät on jälleen osoittanut, ettei ratkaisuja synny ilman järjestäytynyttä voimaa. Neuvottelujärjestelmä toimii vain, kun sen taustalla on jäsenistö, joka ymmärtää vaikuttavuutensa. Työnantajapuoli ei neuvottele tyhjiön kanssa, vaan liittojen kautta se kohtaa arvonsa tuntevat työntekijät, viranhaltijat ja virkamiehet, sanoo Jenni Salonen.
Lisätietoja:
johtava juristi Jenni Salonen, Akavan Erityisalat, puh. 050 596 7963
neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari, Akavan Erityisalat, puh. 040 777 9422
neuvottelupäällikkö Erika Mattsson, Akavan Erityisalat, puh. 0400 461 411
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa Akavan Erityisalojen jäsenistöä julkisten alojen virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa.
-
Jenni Salonenjohtava juristi– Yksityissektorin edunvalvonta
– Yhteiskunnallinen edunvalvonta
-
Jaakko Korpisaarineuvottelupäällikkö– Kuntasektorin edunvalvonta
– Hyvinvointialuesektorin edunvalvonta
-
Erika Mattssonneuvottelupäällikkö– Valtiosektorin edunvalvonta
– Yliopistosektorin edunvalvonta
– Kirkon sektorin edunvalvonta