Kansallisarkisto karsii toimipaikkojaan – Tiedon yhdenvertainen saavutettavuus varmistettava

Kansallisarkiston alueellisen palveluverkon karsiminen kaventaa huolestuttavasti sekä tutkijoiden että kansalaisten pääsyä kansalliseen muistitietoomme, varoittaa Tiedon- ja arkistonhallinnan ammattiyhdistys TAAY. – Kaikkea ei voi digitoida. Tarvitaan ratkaisuja, jotka turvaavat myös fyysisen aineiston saatavuuden eri puolilla maata. TAAY on Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys.
Kansallisarkisto sulkee Jyväskylän toimipaikkansa vuonna 2026 ja Hämeenlinnan toimipaikkansa aiottua nopeammassa aikataulussa kesään 2027 mennessä sekä suunnittelee luopuvansa Oulun ja Joensuun toimipaikoista sekä Mikkelin Pirttiniemenkadun ja Helsingin Siltavuorenrannan toimipisteitä. Ratkaisuja perustellaan vähentyneellä rahoituksella ja digitalisaatiolla.
Tiedon- ja arkistonhallinnan ammattiyhdistys TAAY pitää alueellisen palveluverkon alasajoon johtavia ratkaisuja lyhytnäköisinä.
– Fyysisiä palvelupisteitä tutkijasaleineen tarvitaan eri puolilla maata, jotta kansalaiset ja tutkijat pääsevät yhdenvertaisesti käsiksi yhteiseen muistitietoomme. Kansallisarkisto on osa suomalaisen yhteiskunnan kriittistä tietoinfrastruktuuria, sanoo TAAY ry:n varapuheenjohtaja Terhi Kivistö.
– Pelkkä aineistojen digitoinnin lisääminen ja digitaalinen toimittaminen asiakkaille eivät riitä. Digitointi on välttämätöntä, mutta sitä ei viimeisimmänkään teknologian avulla pystytä suorittamaan sellaisella volyymilla, joka aidosti ratkaisisi maantieteellisen saavutettavuuden ongelman.
– Kaikkea aineistoa ei myöskään voi digitoida tarkoituksenmukaisesti. Laajat kokonaisuudet, sidokset ja materiaaleiltaan kompleksiset aineistot edellyttävät, että niihin päästään käsiksi fyysisessä maailmassa. Jos tämä hankaloituu, tutkimus ohjautuu helposti saatavilla oleviin aineistoihin ja näkökulmat vinoutuvat. TAAY katsoo, että pääsy Kansallisarkiston fyysiseen aineistoon on turvattava kattavasti eri puolilla maata.
– Mikäli omaa palveluverkkoa karsitaan, on luotava lakiteknisesti pätevä ja riittävästi resursoitu yhteistyöjärjestelmä, joka mahdollistaa ei-digitaalisen aineiston valvotun käytön esimerkiksi yliopistokirjastoissa.
TAAY pitää hyvänä sitä, ettei Kansallisarkiston säästöissä tavoitella henkilöstövähennyksiä. Käytännössä muutoksilla on henkilöstövaikutuksia, jos toimenkuvamuutokset merkitsevät esimerkiksi kohtuuttomia työmatkoja. Seurauksena voi olla pitkäjänteisesti rakentuneen asiantuntemuksen hiljainen ja korvaamaton poistuma alalta. Kansallisarkisto on ollut myös maakunnallisesti merkittävä alan harjoittelupaikkojen tarjoaja ja väylä tiedon- ja arkistonhallinnan alalle pääsemiseen.
TAAY muistuttaa, että Kansallisarkiston toimipaikkaverkoston kaventaminen ei ole vain hallinnollinen tai kiinteistökuluissa säästämistä koskeva päätös.
– Päätös kertoo siitä, miten Suomessa arvotetaan kulttuuriperintöä, tutkimusta ja tiedon yhdenvertaista saatavuutta.
Lisätietoja: varapuheenjohtaja Terhi Kivistö, Tiedon- ja arkistonhallinnan ammattiyhdistys TAAY, puh. 040 774 1463