Verkkoasioinnissa ja liittymislomakkeessa on käyttökatko 16.4.2026 klo 16-21 huoltotoimenpiteistä johtuen. Pahoittelemme tilannetta!

Opiskelijajäsenmaksut

Ammattiliittoon kuuluminen opiskelijana on hyödyllistä, vaikka et vielä työskentelisikään täysipäiväisesti. Jäsenmaksu on sijoitus tulevaisuuteen ja ennen kaikkea keino varautua tulevaisuuden työelämän haasteisiin.

Työttömyysturva opiskelijalle

Liittymällä ajoissa Ote-työttömyyskassan jäseneksi varmistat, että työssäoloehto alkaa kertyä jo opiskeluaikana. Saadaksesi ansiosidonnaista työttömyysturvaa sinun tulee olla Ote-työttömyyskassan jäsen sekä täyttää työssäoloehto.

Työssäoloehdon täyttyminen tarkoittaa sitä, että olet tehnyt riittävästi töitä ennen työttömäksi jäämistä, jotta olet oikeutettu ansiopäivärahaan.

Työssäoloehto täyttyy, kun:

  • olet ollut töissä riittävän pitkän ajan (yleensä noin 12 kuukautta viimeisen 28 kuukauden aikana)
  • työ on ollut palkkatyötä, joka täyttää vähimmäistuntimäärät ja palkkavaatimukset
  • olet ollut samaan aikaan työttömyyskassan jäsen (myös työttömyyskassan jäsenyyden tulee olla voimassa riittävän kauan.)

Opintojen aikana tehty työ kerryttää työssäoloehtoa. Kesätyöt ja osa-aikatyöt voidaan huomioida, kun työn riittävä tuntimäärä ja palkka täyttyy.

Tutustu tarkemmin työssäoloehtoihin sekä työttömyysturvaan Otteen sivuilla.

Jäsenmaksu on yhdistyskohtainen

Opiskelija maksaa prosentuaalista jäsenmaksua ennakonpidätyksen alaisesta tulosta. Jos ei ole yllä mainittuja tuloja, on vapautettu jäsenmaksuista.

Opiskelijan jäsenmaksu: 8 €/kk

Maksat opiskelijajäsenmaksua, jos olet läsnä olevaksi ilmoittautunut tutkinto-opiskelija.

Olet oikeutettu opiskelijamaksuun myös, vaikka teet opintojen ohella.

Opiskelija maksaa prosentuaalista jäsenmaksua ennakonpidätyksen alaisesta tulosta. Jos ei ole yllä mainittuja tuloja, on vapautettu jäsenmaksuista.

Opiskelijan jäsenmaksu on 5 € kuukaudessa.

Opiskelija maksaa prosentuaalista jäsenmaksua ennakonpidätyksen alaisesta tulosta. Jos ei ole yllä mainittuja tuloja, on vapautettu jäsenmaksuista.

Opiskelija maksaa prosentuaalista jäsenmaksua ennakonpidätyksen alaisesta tulosta. Jos ei ole yllä mainittuja tuloja, on vapautettu jäsenmaksuista.

  • Opiskelijan Pro-jäsenmaksu, Ote-työttömyyskassan jäsen: 90 €/vuosi
    • Opiskelijan Pro-jäsenmaksuun ovat oikeutettuja läsnä oleviksi ilmoittautuneet tutkinto-opiskelijat, jotka kuuluvat Ote-työttömyyskassaan.
  • Opiskelijan Basic-jäsenmaksu, ei Ote-työttömyyskassan jäsen: 10 €/vuosi
    • Opiskelijan Basic-jäsenmaksuun ovat oikeutettuja läsnä oleviksi ilmoittautuneet tutkinto-opiskelijat, jotka eivät kuulu Ote-kassaan.

Opiskelija 6 €/kk

Jäsenyys ilman työttömyyskassan jäsenyyttä on 3 €/kk

Opiskelija maksaa prosentuaalista jäsenmaksua ennakonpidätyksen alaisesta tulosta. Jos ei ole yllä mainittuja tuloja, on vapautettu jäsenmaksuista.

Opiskelijajäsenyys työttömyyskassalla: 85 €/vuosi

Opiskelijajäsenyys ilman työttömyyskassaa: 22 €/vuosi

Opiskelija maksaa prosentuaalista jäsenmaksua ennakonpidätyksen alaisesta tulosta. Jos ei ole yllä mainittuja tuloja, on vapautettu jäsenmaksuista.

Opiskelija maksaa prosentuaalista jäsenmaksua ennakonpidätyksen alaisesta tulosta. Jos ei ole yllä mainittuja tuloja, on vapautettu jäsenmaksuista.

Opiskelija maksaa prosentuaalista jäsenmaksua ennakonpidätyksen alaisesta tulosta. Jos ei ole yllä mainittuja tuloja, on vapautettu jäsenmaksuista.

Opiskelija maksaa prosentuaalista jäsenmaksua ennakonpidätyksen alaisesta tulosta. Jos ei ole yllä mainittuja tuloja, on vapautettu jäsenmaksuista.

Opiskelija maksaa prosentuaalista jäsenmaksua ennakonpidätyksen alaisesta tulosta. Jos ei ole yllä mainittuja tuloja, on vapautettu jäsenmaksuista.

Opiskelijan jäsenmaksu on 2,70 €/kk