Nollatuntisopimuksella voidaan tarkoittaa erilaisia vaihtelevaa työaikaa koskevia sopimuksia. Nollatuntisopimuksessa työaika voi vaihdella nollan ja 40 viikkotunnin välillä.

Nollatuntisopimusta ei saa tehdä työnantajan aloitteesta, jos työvoiman tarve on tosiasiallisesti kiinteä. Työsopimuksessa sovittua vähimmäistyöaikaa ei myöskään saa määritellä pienemmäksi kuin työnantajan todellinen työvoiman tarve edellyttää.

Työnantajan on tarkasteltava vähintään 12 kuukauden välein, vastaavatko sovittu työaika ja toteutuneet työtunnit työvoiman tarvetta. Jos tarkastelu osoittaa, että vähimmäistyöaika voitaisiin määritellä korkeammaksi, työnantajan on tarjottava työntekijälle sopimusta työaikaehdon muuttamisesta kuukauden kuluessa tarkastelusta.

Jos työnantaja lopettaa työn tarjoamisen kokonaan, työntekijällä on oikeus saada kirjallinen selvitys työn vähentymisen syistä.

Sairausajan palkkaa tulee maksaa sovittujen vuorojen lisäksi sellaisilta päiviltä, joiden osalta on selvää, että työntekijä olisi ollut työkykyisenä töissä.

Nollatyösopimuksella töitä tekevän työntekijän palkkaa ja työvuoroja voi olla vaikea tietää etukäteen. Jos työajan vaihtelusta ei ole tarkemmin sovittu, tarjotun työn määrä jää täysin työnantajan päätösvaltaan. Nollatyösopimuksella työskentelevä ei pysty suunnittelemaan talouttaan minkään keskimääräisen ansiotason mukaan, koska ei voi tietää, paljonko työtä on käytännössä tarjolla. Työntekijän onkin harkittava nollatyösopimusta tarjottaessa, miten pärjää taloudellisesti, jos palkkaa ei makseta yhtään. Mikäli viikkotyöaika on käytännössä sopimuksen mukaan nolla työtuntia, palkkaa ei tällöin kerry ollenkaan. Viikoittainen vähimmäistyöaika olisi hyvä neuvotella sellaiselle tasolle, että palkalla tulee toimeen. 

Nollatuntityöntekijällä voi olla oikeus soviteltuun ansiopäivärahaan, jos hän on täyttänyt työssäoloehdon.