Mitä palkkakeskustelussa kannattaa huomioida?
Palkkauksen taustalla on aina useita eri tekijöitä. Palkkaan vaikuttavat ainakin työehtosopimus, alan palkkataso, työn vaativuus, vastuu sekä työntekijän koulutus, kokemus ja osaaminen.
Jos työntekijä kokee, ettei hänen palkkansa vastaa työtehtävien vaativuutta tai alan vertailutietoja, hän voi pyytää henkilökohtaista palkkaneuvottelua. Palkasta on suositeltavaa neuvotella etenkin työpaikkaa vaihdettaessa, työtehtäviä muuttaessa, palkkaeroja havaittaessa tai osaamisen kehittyessä.
Mikäli työnantajan toimialalla ei ole työehtosopimusta eikä palkasta ole muuta sovittu, laki määrittelee vain, että työntekijälle tulee maksaa työstä tavanomaista ja kohtuullista palkkaa.
Muissa tapauksissa palkkauksen perustan muodostavat onneksi eri alojen työehtosopimukset, joissa määritellään kunkin alan vähimmäispalkat. Koko julkinen sektori noudattaa työ- tai virkaehtosopimuksia, samoin suuri osa yksityisen sektorin työnantajista.
Palkkatoivetta on suositeltavaa perustella työnantajan palkkapolitiikkaan liittyvin termein, kuten osaaminen, vastuu, työn vaativuus, tuloksellisuus, motivaatio ja sitoutuminen. Konkreettiset esimerkit omasta työpanoksesta ja erikoisosaamisesta vahvistavat perusteluja. Omaa osaamista on hyvä peilata myös työnantajan tarpeisiin sekä siihen, miten työpanos edistää organisaation tavoitteita.
Vertailutietoja, kuten palkkatilastoja, kannattaa hyödyntää ja palkkatoive määritellä realistiseksi, mutta riittävän korkeaksi. Palkkatoiveen voi esittää joko yksittäisenä summana tai palkkahaarukkana.
Tutustu Akavan Erityisalojen ja jäsenjärjestöjen yhdessä laatimiin vähimmäispalkkasuosituksiin.