Jäsenen kokemus: ”En tiennyt, kenelle olisin ahdistelusta kertonut”

Pienessä perheyrityksessä perheen isä häiritsi seksuaalisesti ainoaa perheen ulkopuolista työntekijää. “Olisin kaivannut tietoa siitä, kehen ottaa yhteyttä yrityksen ulkopuolella, kun tällaista tapahtuu. Ei ollut työterveyshuoltoa tai luottamusmiestä.”

Olin välivuosia viettävä parikymppinen, kun hain ja pääsin töihin pieneen perheyritykseen 2010-luvun lopulla. Olin tehnyt siellä satunnaisesti töitä jo lukiolaisena.

Olin ainoa perheen ulkopuolinen työntekijä.

Perheyrityksessä suurinta päätäntävaltaa käytti noin viisi-kuusikymppinen pariskunta. Heistä toinen – perheen isä siis – häiritsi minua seksuaalisesti.

Häirintä alkoi pienenä flirttailuna. Hän kehui minua enemmän kuin ennen ja tuli tekemään töitä yhdessä kanssani, mitä ei aiemmin ollut tapahtunut. En alkuun kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota, kunnes hän pikkuhiljaa otti askeleita eteenpäin ja häirintä muuttui fyysisemmäksi. Muutamia kertoja hän koski minuun ja menin tilanteesta aivan jäihin – hän kun saattoi muutenkin huutaa, kiukutella ja olla pelottava.

Flirttailu ja koskettelu tuntuivat minusta epämukavilta. Yritin ohittaa ne naurahduksilla. Kun hän sitten meni ahdistelussaan vielä pitemmälle, järkytyin hyvin paljon. Hän koski minuun kahdesti. Ensimmäisellä kerralla hän tuli hyvin lähelle taakseni, painoi taskulampun takapuoltani vasten ja sanoi mukamas vitsikkäästi läpivalaisu. Tämä tuntui minusta pahalta, mutta kuittasin sen samalla tavalla kuin ennenkin eli ikään kuin naurahtamalla vitsille, koska en uskaltanut muuta.

Toisella kerralla järkytyin enemmän, kun menin kysymään häneltä työhön liittyvää neuvoa ja yhtäkkiä hän halusi halata. Menin ihan puihin. Lisäksi hän koski ja puristi rintaani. Poistuin tilanteesta sanomatta sanaakaan. Myöhemmin samana päivänä hän vihjaili minulle yhdessä saunomisesta.

Kenen puoleen kääntyä?

Koska kyse oli pienestä yrityksestä, jossa oli pariskunnan lisäksi töissä heidän aikuiset lapsensa, en oikein tiennyt, kenelle olisin ahdistelusta kertonut. Kiire kertoa oli todellinen, koska työmatka toiselle paikkakunnalle lähestyi ja tiesin, että joutuisin mahdollisesti yöpymään samassa huoneistossa ahdistelijan kanssa.

Puntaroin, kenelle yrittäjäperheen jäsenistä ahdistelusta kertoisin. Lopulta sain sanotuksi asiasta miehen vaimolle. Kerroin tapahtuneesta ja sanoin, etten halua lähteä työmatkalle. Hän suhtautui kertomaani vähätellen ja sanoi, että miehet nyt vain ovat tuollaisia, olisit vain lähtenyt tilanteesta pois ja sanonut ei. Aloin itkeä. Vaimo ihmetteli edelleen, näinkö raskaasti otan asian. Hän pyysi, että en kertoisi häirinnästä muille perheenjäsenille.

Mies vältteli minua muutaman viikon. Ilmeisesti vaimo oli läksyttänyt miestään asiasta, mutta minun kanssani asiaa ei käsitelty mitenkään.

Kerran mies vielä koski kaulaani muka osoittaakseen, miten kylmät hänen kätensä ovat. Ja vielä lukuisia kertoja hänen katseensa liikkui vartalollani keskustelun aikana, mikä tuntui inhottavalta ja alentavalta. Lisäksi hän heitti seksistisiä vitsejä, mikä ei tehnyt oloani yhtään turvallisemmaksi.

Olisin kaivannut tietoa siitä, kehen ottaa yhteyttä yrityksen ulkopuolella, kun tällaista tapahtuu. Ei ollut työterveyshuoltoa tai luottamusmiestä. Haluan korostaa, että korvaamaton apu olisi ollut jokin työpaikan ulkopuolinen taho, joka olisi todennut, että tuollainen kohtelu ei ole sopivaa ja että tuollaiseen työpaikkaan ei tarvitse jäädä.

Kerroin häirinnästä kavereilleni, poikaystävälleni ja vanhemmilleni. Olisin toivonut, että joku heistä olisi sanonut, että tuollaisesta työpaikasta voi hyvin lähteä pois. Ajattelin, että tapahtunut ei ollut tarpeeksi painava syy lähteä.

Jatkoin yrityksessä vielä parin vuoden ajan, vaikka minua ahdisti olla samassa tilassa minua häirinneen miehen kanssa. Koin häpeän ja vihan tunteita. Kun viimein lähdin yrityksestä, yllätyin, miten paljon tapahtumat olivat jättäneet minuun jälkiä. Uusia töitä oli vaikea hakea. Työnhaku toi ahdistuksen tunteet pintaan.

Loppu häirinnälle

En edelleenkään haluaisi miehiä esihenkilöikseni ja olen sittemmin onneksi ollut töissä hyvissä työpaikoissa. Minulla on ollut naisia pomoina ja olen saanut osakseni asiallista kohtelua.

Työpaikat ovat olleet suurempia ja organisoituneempia. Olen hakeutunut sellaisiin tarkoituksella, sillä en enää haluaisi pieneen työpaikkaan töihin. Lisäksi myöhemmät työpaikkani ovat olleet naisvaltaisia, mistä olen pitänyt paljon.

Olisi hyvä, jos työpaikoilla olisi valmiit ohjeet, miten toimia, jos häirintää ilmenee. Erityisesti nuorille työntekijöille pitäisi saada perille tietoa siitä, mikä ei ole sopivaa kohtelua. Työpaikoilla pitäisi muutenkin viljellä kulttuuria, jossa korostettaisiin, että häirintä ei ole sallittua. Kehityskeskusteluissa voisi myös kysyä, onko häirintää esiintynyt – toki jos kehityskeskustelun pitäjä on itse se häiritsijä, on tilanne vaikea. Olisi tärkeää tuoda isommin esille, mihin voi ottaa yhteyttä ahdistelutilanteessa, jos työpaikalla ei ole soveltuvaa henkilöä.

Henkilöstökyselyssä voisi olla oma kysymyksensä häirinnästä.

Vallassa olevat ihmiset voivat vaikuttaa arvoilmapiiriin ja tuoda esiin, että häirintä ei ole sallittua. Tarvittaisiin lisää tilaa ja keskustelua häirinnästä. Esihenkilöiden pitäisi saada koulutusta häirintätilanteiden varalta. Ammattiliitot ovat myös yksi äänitorvi tässä asiassa.

Haastattelu ja teksti: Iida Ylinen

Kuva: iStock

Työelämässä ilmenevää seksuaalista häirintää käsittelevän juttusarjamme haastateltavat esiintyvät jutuissa anonyymisti. Haastateltujen henkilöllisyys on Akavan Erityisalat -ammattiliiton tiedossa.

> Akavan Erityisalojen Seksuaalinen häirintä -verkkosivut